HS: Keskusjärjestöt sopuun uudesta eläkeuudistuksesta

Eläkejärjestelmän uudistustarpeen taustalla on muun muassa laskeva syntyvyys.
Edellinen eläkeuudistus tuli voimaan 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Edellinen eläkeuudistus tuli voimaan 2017. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat päässeet neuvotteluissaan alustavaan sopuun eläkeuudistuksesta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Keskusjärjestöt ovat ehdottamassa hallitusohjelmaan uutta kirjausta. Alustavassa ehdotuksessa työntekijä- ja työnantajajärjestöt sitoutuvat esittämään seuraavalle hallitukselle toimet, joilla turvataan sukupolvien oikeudenmukaisuus, eläkejärjestelmän rahoitus ja riittävät eläkkeet.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Uusi eläkeuudistus saatetaan valmistella ensi vaalikaudella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Edellinen eläkeuudistus on vuodelta 2017. Yksi keskeisiä asioita uudistuksessa oli nostaa suomalaisten eläkeikää asteittain. Mahdolliset uudistukset liittyvät eläkevarojen sijoittamiseen sekä eläke-etuuksiin ja eläkemaksujen suuruuteen.

Työnantajajärjestöjen toiveena olisi mahdollistaa eläkevarojen sijoittaminen riskipitoisemmin, jotta tuotto voisi olla suurempi pitkällä aikavälillä. Työnantajajärjestöt puuttuisivat myös eläke-etuuksiin. Keinoja voisivat olla esimerkiksi eläkkeiden vuotuisia indeksikorotuksia hillitsevä jarru, osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen heikentäminen ja opiskelusta kertyvästä eläkkeestä luopuminen. Eläkemaksuja ei enää tulisi nostaa.

Työntekijäjärjestöt suhtautuvat kielteisesti eläke-etuuksien muuttamiseen. He toivovat uudistuksia sijoitustoimintaan ja eläkemaksujen maltillista korottamista.

Mainos