HS: Näin Joe Bidenin vierailu vaikuttaa Helsingissä ensi viikolla

Turvatoimien ennakoidaan olevan järeämpiä kuin Donald Trumpin vierailulla 2018.
Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailusta kerrottiin julkisuuteen 2. heinäkuuta. AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS
Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailusta kerrottiin julkisuuteen 2. heinäkuuta. AFP / LEHTIKUVA / ANDREW CABALLERO-REYNOLDS

Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin vierailu Suomessa ensi viikolla vaikuttaa merkittävästi liikkumiseen Presidentinlinnan ympäristössä. Helsingin Sanomien mukaan muun muassa Helsingin Kauppatorin kupeessa sijaitseva Allas Sea Pool suljetaan. Torstai-illan loppuunmyyty J. Karjalaisen konsertti Altaalla kuitenkin järjestetään.

Huippukokouksen lehdistökeskus perustetaan Helsingin kaupungintalolle. Rakennus sijaitsee suljettavan alueen sisällä. Yleisöllä kaupungintalolle ei ole pääsyä ensi keskiviikosta perjantaihin, tiedotti kaupunki aiemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista sanoo HS:lle, että liikennerajoituksia on tiedossa, kun huippukokouksen autosaattueet liikkuvat paikasta toiseen. Yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin.

– Emme tiedä vielä kellonajoista emmekä ihan reiteistäkään tarkasti. Aikaikkunat ovat aika isoja.

Katujen varsille ei myöskään kannata pakkautua nähdäkseen vilauksen Bidenistä, sillä Porolan mukaan paras paikka nähdä Yhdysvaltain presidentti Suomessa on ”televisio”.

Biden on ensi keskiviikkona Vilnassa Nato-kokouksessa, josta hän saattaa tulla majoittumaan Helsinkiin keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi. Kyseiseksi yöksi esimerkiksi luksushotelli St. Georgesta ei ole varattavissa huonetta.

Joukkoliikenteeseen huippukokous vaikuttaa HSL:n mukaan siten, että ainakin Hämeentien bussiliikenteelle ja keskustan ratikkaliikenteeseen on odotettavissa tuntuvia häiriöitä, jotka ovat suurimmillaan torstaina. HSL julkaisee verkkosivuillaan kootusti tietoja joukkoliikennevaikutuksista kun ne tarkentuvat.

Ilta-Sanomien haastatteleman henkilösuojaukseen erikoistuneen Henry Hynysen mukaan koko vierailun taustalla on valtava koneisto, joka varmistaa ja tiedustelee kaiken valmiiksi kaupungissa.

Poimintoja videosisällöistämme

– Sen jälkeen Yhdysvaltojen viranomaiset, lähinnä salainen palvelu yhdessä Suomen viranomaisten kanssa alkaa työstämään yhteistyössä vierailua, Hynynen kuvailee.

Ukrainan tilanteesta johtuen Bidenin vierailu tulee olemaan suurempi resursseiltaan kuin Donald Trumpin vierailu Helsingissä vuonna 2018. Hynynen arvioi, että vierailun turvatoimet työllistävät noin 1 000–2 000 suomalaista viranomaista. Mukana on myös satoja salaisen palvelun viranomaisia.

– Yhdysvaltojen presidentti on maailman suojatuin henkilö, hän toteaa IS:lle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ennakkotiedot vierailusta pyritään pitämään niukkoja, ja jos jotain tietoa tuleekin, se ei välttämättä pidä paikkaansa.

Biden tapaa vierailunsa aikana yksityisesti presidentti Sauli Niinistön sekä osallistuu Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen väliseen huippu­kokoukseen Helsingissä.

Tasavallan presidentin kanslian mukaan huippu­kokoukseen osallistuvat presidenttien lisäksi Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Islannin pääministerit.

Mainos