Hallituksen esitysluonnoksessa esitetään, että yleissivistävät opinnot ryhmitellään nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Muutosten on määrä tulla voimaan osin jo syksyllä 2014.
Yhteisten yleissivistävien opintojen osuutta halutaan nostaa, jotta valmiudet jatko-opintoihin, ammatilliseen kehittymiseen ja aktiiviseen osallistumiseen parantuisivat.
Yleissivistävät opinnot on tarkoitus koota neljään eri ryhmään. Yhteisesti opeteltaisiin viestintää ja vuorovaikutusta, matematiikkaa ja luonnontieteitä, sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja sekä yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavaa osaamista.
Ammatillinen tutkinto jaetaan entistä selvemmin osiin, joihin kuuluvat ammatilliset, yhteiset ja vapaasti valittavat opinnot.
– Tutkinnon osittaminen helpottaa myös ammattikoulun ja oppisopimuksen yhdistämistä, mitä on esitetty, sanoi Opetushallituksen pääjohtajan Aulis Pitkälä Helsingin Sanomille.
Pitkälä kannattaa myös ammattilukiota eli ammatti- ja lukio-opintojen yhdistelyä. Se helpottuisi, kun määriteltäisiin, miten yhteisten ammattitutkinnon osien osaaminen vastaa lukiokursseja.
Vapaasti valittavat tutkinnonosat voisivat olla myös esimerkiksi ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ja kansalaisopistoissa suoritettavia opintoja.