Helsingin Sanomien vaalikone on herättänyt viime aikoina runsaasti arvostelua sosiaalisessa mediassa. Ensin vaalikoneesta paljastui virhe, jossa yksi koneen kysymys laskettiin tuloksiin kahteen kertaan. Virhe koski vaalikoneen väitettä “sukupuolen moninaisuus pitäisi ottaa huomioon Suomessa nykyistä paremmin”.
Kyseinen virhe on nyt HS:n mukaan korjattu.
Tämän jälkeen kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Tere Sammallahti nosti esiin, että HS:n vaalikone painottaa edelleen eri kysymyksiä eri tavalla.
– Ei tämä ole vieläkään oikein. Sukupuolikysymyksessä ”täysin eri mieltä” → ”täysin samaa mieltä” antaa arvomittarissa seitsemän prosenttiyksikön heiton, mutta kokonaistuloksiin 15 prosenttiyksikköä, Tere Sammallahti toteaa Twitterissä.
Yrittäjä Pekka Nurmelan mukaan HS:n vaalikone esimerkiksi painottaa kysymystä sukupuolen moninaisuudesta 15 prosenttia ja valtion velkaantumisesta kolme prosenttia.
HS:n datadeskin esihenkilö Juhani Saarinen kertoo Verkkouutisille sähköpostitse, että “tuollainen suoraviivainen väite ei pidä paikkaansa”.
– Meillä tuossa julkaisua odottaa valmis juttu, joka selittää algoritmin toimintaa. Haluamme saada sen kanssa samaan aikaan itse koodin julki, mutta avaamisen tekninen puoli on vielä hivenen kesken. Yritämme saada paketin kasaan iltapäivän aikana.
– Mutta tässä vaiheessa voi todeta, että tuollainen suoraviivainen väite ei pidä paikkaansa. Laskenta on dynaaminen, eli yhden vastauksen merkitys lopputulokseen riippuu muista vastauksista, Saarinen vastaa.
Saarisen mukaan lukijan vastausten avulla tämä sijoitetaan useammalle arvoakselille, ja kone pyrkii löytämään lähimmän ehdokkaan näiden akselien yhdistelmästä.
– Menetelmä on tilastollinen eikä läheskään yhtä suoraviivainen kuin aiempi. Juttu avaa tätä asiaa tarkemmin.
LUE MYÖS:
Helsingin Sanomien vaalikoneesta löytyi tuloksia vääristänyt virhe
HS:n vaalikone saa lisää arvostelua: Paljon vääriä oletuksia mukana
Kajahtanut HS vaalikone painottaa kysymystä;
– sukupuolen moninaisuudesta 15%
– valtion velkaantumisesta 3%Kumpaa eduskunnassa pitäisi ensisijaisesti edistää?#vaalikone
— Pekka Nurmela 💾 (@PegZor) February 21, 2023
Ei tämä ole vieläkään oikein. Sukupuolikysymyksessä "täysin eri mieltä" -> "täysin samaa mieltä" antaa arvomittarissa 7 %-yks heiton, mutta kokonaistuloksiin 15 %-yks.
Ja muutenkin, iksi tämä olisi merkittävämpi arvokysymys kuin esim. kysymys siirtymisestä kohti sosialismia? pic.twitter.com/RtR9bpYY1f
— Tere Sammallahti | Kokoomus | Uusimaa 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) February 20, 2023
Sukupuolen moninaisuus aikaisemmin 25% nyt enää 15%…
Valtion velkaantuminen ei @hsfi #vaalikone ole kuin 3% kysymys.
Se siitä riippumattomuudesta. Jonkun agenda edellä.@SaarikoskiLaura #vaalikonegate https://t.co/lURcoWSFtM
— Martin Paasi | KOK | Uusimaa (@MartinPaasi) February 23, 2023