Entiset Moskovan-suurlähettiläät Hannu Himanen ja René Nyberg ovat käyneet sanasotaa siitä, onko eläkkeellä olevan ulkoasiainhallinnon virkamiehen sopivaa julkisesti asettua Suomen Nato-jäsenyyden tukijaksi.
Verkkouutiset kysyi viideltä ulkoasiainhallinnon keskeisissä tehtävissä toimivalta tai aiemmin toimineelta diplomaatilta, millaisia ajatuksia kahden entisen kollegan värikäs väittely on heissä herättänyt.
Helsingin Sanomien mielipidesivulla käyty keskustelu sai alkunsa, kun Nyberg luonnehti Himasen toimintaa ammattieettisesti kestämättömäksi. Nyberg viittaa muun muassa Himasen lokakuussa julkistetussa kirjassaan Länttä vai itää – Suomi ja geopolitiikan paluu esittämiin suorapuheisiin näkemyksiin.
– Keskustelun herättäjänä Suomelle tärkeässä asiassa Himasen toiminta on minusta sekä ymmärrettävää että tervetullutta, eräs entinen suurlähettiläs sanoo.
Tärkeällä asialla hän tarkoittaa kysymystä Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.
– Siinä on liian pitkään menty piiloon oletetun kansan mielipiteen taakse.
Hän muistuttaa monien muidenkin eläkkeellä olevien suurlähettiläiden osallistuneen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja kirjoittaneen muistelmia tai Suomen ulkosuhteita käsitteleviä kirjoja.
– Tätä on pidettävä hyvänä. Keskustelu on aina parempi kuin se, että keskustelua ei käydä.
Erään Suomen ulkomaanedustuston avaintehtävässä toimiva diplomaatti pitää Himasen ja Nybergin debattia myönteisenä, vaikka sanookin oudoksuvansa sen tyylilajia.
– On hyödyllistä tuoda esille, että on olemassa painavia perusteita niin Nato-jäsenyyden puolesta kuin sitä vastaan. Kysymys sotilaallisesta liittoutumisesta ei tosiasiassa ole lainkaan niin mustavalkoinen kuin millaisena se usein näyttäytyy. Kun ei ole käytettävissä laboratoriota, jossa voitaisiin luotettavasti testata, millaisia vaikutuksia liittoutumisella olisi, aiheesta on erittäin tärkeää voida avoimesti keskustella. Ei olisi tervettä, jos keskusteluun eivät voisi osallistua ne, joilla on siihen eniten kompetenssia.
Hän arvioi suomalaisen Nato-keskustelun käyneen viime vuosina jopa aiempaa vaivalloisemmaksi ja pitää sitä valitettavana.
– Määrittelyvaltaa siihen, mistä saa keskustella ja ketkä voivat keskusteluun osallistua, ei tietenkään pidä ulkoistaa naapurimaan pääkaupunkiin, hän huomauttaa.
Miksi juuri nyt?
Eräs suurlähettiläs ihmettelee, miksi Himasen näkemykset kuohuttavat juuri nyt.
– Hän on ollut eläkkeellä pian vuoden ja puhunut kaiken aikaa sekä Nato-jäsenyyden eduista että Venäjän Suomeen kohdistamasta hybridivaikuttamisesta. Näihin puheenvuoroihin on nähdäkseni suhtauduttu tyynesti, ymmärretty ne osaksi laajempaa turvallisuuspoliittista keskustelua. Mitä niin uutta ja erityistä hän kirjassaan sanoo, että se nyt yhtäkkiä kirvoittaa niin kiivaita vastareaktioita, hän kysyy.
Eläkkeellä olevalla diplomaatilla täytyy hänen mielestään olla oikeus kertoa mielipiteistään julkisuudessa. Toisin kuin Nyberg, hän ei näe Himasen toiminnassa eettisesti kyseenalaisia piirteitä.
– Siihen, että on virkamiehenä edustanut tiettyä linjaa ja heti eläkkeelle jäätyään tekee täyskäännöksen, voi toki suhtautua monella tavalla. Kyse on kuitenkin makuasiasta.
Toinen suurlähettiläs muistuttaa virassa olevan lähettilään olevan sidottu kulloiseenkin hallitusohjelmaan kirjattuihin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin, jotka eivät eläkeläistä enää velvoita.
Eräs pitkän virkauran tehnyt diplomaatti pohtii, pitäisikö eläkkeelle jäävälle virkamiehelle asettaa yksityisen sektorin avainhenkilöiden kilpailukiellon kaltainen karenssi, jonka kuluessa heidän olisi pidättäydyttävä käsittelemästä tiettyjä teemoja julkisuudessa. Ajatus ei saa tukea muilta haastatelluilta.
– Tämä on pitkälti sukupolvikysymys. Siinä, missä moni 1940- tai 50-luvulla syntynyt pitää aivan luontevana, että tietyistä asioista ei sovi keskustella, nuoremmista virkamiehistä yhä useampi kokee sellaisen suhtautumisen suorastaan mahdottomaksi, eräs diplomaatti sanoo.
Samaa mieltä on toinenkin suurlähettiläs.
– Aiemmin oli jokseenkin selvää, että kun oli kerran diplomaattiuralle päässyt, sillä myös jatkettiin eläkeikään saakka. Itse en ajattele näin, ja nuorin virkauralla oleva sukupolvi vielä vähemmän. Jos vapaata keskustelua kahlittaisiin samaan tapaan kuin aiempina vuosikymmeninä, moni varmasti hakeutuisi aivan muihin tehtäviin.
Edellä haastatelluista viidestä diplomaatista kaksi on eläkkeellä, kolme edelleen virassa. Vanhimmat heistä ovat syntyneet 1940-luvulla, nuorin 1970-luvulla. Haastattelut tehtiin useimpien haastateltavien omasta toivomuksesta nimettöminä. Perusteina poikkeukselliselle menettelylle he viittasivat läheiseen työtoveruuteen, jotkut myös henkilökohtaiseen ystävyyteensä Himasen ja Nybergin kanssa.
”Ulos post-suomettuneen keskustelukulttuurin maailmasta”
Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtaja, lähetystöneuvos Juha Parikka asettuu selväsanaisesti Himasen tueksi.
– Hannu Himasen toiminta ei ole ollut ammattieettisesti moitittavaa. Hänhän on päinvastoin avannut uusia ovia ulos post-suomettuneen keskustelukulttuurin maailmasta, jossa tietyistä asioista oli vaiettava, Parikka sanoo.
– Pidän yksinomaan tervetulleena sitä, että entinen diplomaatti osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun asiantuntijaroolissa ja tuo siihen pitkän virkauransa kuluessa jalostuneita perusteltuja näkemyksiä.
Parikka ottaa kantaa myös Nybergin ja Himasen väittelyn Moskovan-lähetystön taidevalintoja koskevaan sivujuonteeseen. Nyberg on kirjoituksissaan paheksunut sitä, että Himanen oli vaihdattanut edeltäjänsä J.K. Paasikiven muotokuvajäljennöksen tilalle modernimman taideteoksen suurlähettilään työhuoneessa.
– Kun Himanen on toteuttanut suurlähettilään residenssin ja työhuoneen taideripustuksen asiantuntijaviranomaisen esittämiä suosituksia noudattaen, hän on mielestäni toiminut suorastaan esimerkillisellä tavalla.
Asiantuntijaviranomaisella Parikka viittaa Valtion taidemuseoon.
Hänen johtamansa Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistys UHVY ry on ulkoasiainhallinnon henkilökunnan ammatillinen etujärjestö, jonka tehtävänä on valvoa muun muassa jäsentensä palvelussuhteeseen liittyviä oikeudellisia etuja.