Hurja väite lentoturmasta: mysteerikoneen ohjaamo näkyy viidakossa

MH370-lento katosi jäljettömiin. Nyt koneen osia on ehkä löydetty.

Etsinnät yli neljä vuotta sitten kadonneen Malaysian Airlinesin koneen löytämiseksi lopetettiin toukokuussa 2018. Lento MH370 katosi maaliskuussa 2014 ja sen kohtalo säilynyt mysteerinä.

Nyt maailma voi kuitenkin olla askeleen lähempänä mysteerin ratkaisemista. The Sun -lehti uutisoi nuoresta lentokoneenmetsästäjästä, jonka uskotaan löytäneen tapaukseen uusia johtolankoja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Daniel Boyer huomasi Google Mapsin satelliittikuvia tutkiessaan epämääräisen muotoisia, valkoisia osia. Tarkemman tutkimuksen jälkeen hän huomasi, että niistä erottuu Malaysian Airlines -yhtiön logo. Ensin löytyi lentokoneen ohjaamoa muistuttava osa, nyt pyrstö. 

Mainos - sisältö jatkuu alla

Osien putoamispaikkojen välinen etäisyys ja löytyneiden osien pituudet ja  vastaavat lentokoneen mittoja. Niiden välinen etäisyys on noin kuusitoista kilometriä, mikä vastaa lentokoneen putoamisnopeudesta aiheutunutta tuhoa. Palojen etäisyyden lisäksi kuvissa on Boyerin mukaan nähtävissä lentokoneen ohjaamon ikkuna. 

Australia, Malesia ja Kiina ovat sopineet, että virallisia etsintöjä jatketaan, jos koneen sijainnista saadaan uskottavaa näyttöä. Boyer uskoo, että tapauksessa on selvät viitteet lentokoneen olinpaikasta.

– Nämä pirstaleet täytyy ennen kaikkea tutkia, Boyer korostaa.

Mainos