Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkaisi perjantaina Suomen energiapolitiikan maatutkinnan tulokset. Suomi on yksi maailman johtavista maista vihreään energiaan siirtymisessä. IEA:n mukaan Suomen ydinenergian ja uusiutuvan energian vahvuudet antavat vankan pohjan kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamiselle.
IEA:n maatutkinta suoritetaan viiden vuoden välein ja siinä arvioidaan kohdemaansa energiapolitiikkaa ja annetaan suosituksia uusista politiikkatoimista.
Vihreään energiaan siirtyminen on nopeutunut erittäin paljon Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

yksi viime vuosien suurimmista saavutuksista on erityisesti voimakas tuulivoiman rakentaminen, lämmön varastoinnin kehitys, uuden ydinvoiman käyttöönotto ja ydinjätteen loppusijoituksen eteneminen. Lisäksi Suomi vahvisti vuoden 2035 ilmastoneutraaliustavoitteen lainsäädännöllä.
– Olen iloinen voidessani lukea näin myönteisen arvion toteutetusta energiapolitiikasta. Haastavasta talvesta huolimatta, voimme olla tyytyväisiä IEA:n Suomelle antamasta tunnustuksesta energiakriisin hoitamisessa, elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo tilaisuudessa.
– Suomella on erinomaiset mahdollisuudet olla tulevaisuudessa johtava puhtaan energian maa. Jo nyt sähköstä liki 90 prosenttia tuotetaan fossiilivapaista lähteistä. Pitkäjänteinen ydinenergian käytön edistäminen ja nopeasti kasvava tuulivoima ovat esimerkkejä vahvuuksista, jotka auttavat myös houkuteltaessa uusia teollisia investointeja Suomeen, Lintilä kertoo.
Öljy dominoi vielä tieliikenteessä
Vaikka Suomi on maailmanlaajuisesti toisena biopolttoaineiden käytössä heti Ruotsin jälkeen, on 2030 vuoden tavoite vielä kaukana. Vuoden 2021 biopolttoaineiden osuus oli noin 16 prosenttia ja sähköllä puolestaan liikkui 2 prosenttia autokannasta ja kaasulla puolestaan yksi prosentti.
Suomi sijoittuu maailman kärkisijoille myös kriittisten mineraalien valmistusmaana. Suomessa on maailman toiseksi suurin koboltinjalostamo ja akkuteollisuudella on kaikki mahdollisuudet kasvaa ottaen paikan maailman johtavana maana Kiinan ohitse.