IL: Kansanedustaja levitti perättömiä huhuja Irak-lennosta

Tviitin pohjalta tehtiin juttu ainakin yhdelle valeuutissivustolle.

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan vihjailut Irak-lennosta ovat osoittautuneet perättömiksi, kertoo Iltalehti.

Junnila jakoi lauantaina Twitterissä kuvan Liettuasta vuokratun charterkoneen reitistä. Kuvan mukaan kone oli lentänyt Tampereelle ja sieltä Irakin Erbiliin ja takaisin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Liittyykö al-Hol ja onko tuliaisia, kansanedustaja kysyi tviitissään ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.).

Tviitti sai paljon näkyvyttä sosiaalisessa mediassa. Sen pohjalta on tehty myös perätön juttu ainakin yhdelle valeuutissivustolle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ulkoministeri torjuu vihjailut ja kertoo IL:lle, että lento ei liity lainkaan ulkoministeriöön. Hänen mukaansa se voi liittyä puolustusvoimien OIR-operaatioon. Puolustusvoimat ei kommentoi turvallisuusyistä yksittäisiä rotaatiolentoja.

Operation Inherent Resolve (OIR) on Yhdysvaltain johtama valtioiden välinen koalitio, jonka toiminta käynnistyi vuonna 2014. OIR-operaation tehtävä on koordinoida ja tehostaa DAISH’n vastaista kansainvälistä yhteistyötä. Suomalaisten kokonaisvahvuus operaatiossa on noin 70.

Mainos