Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmunia ministeriöiden laskuun valmentanut Tekir Oy on tukenut aiemmin keskustaa eduskuntavaaleissa.
Iltalehden mukaan Harri Saukkomaan perustama yhtiö lahjoitti keskustan kampanjaan 1[nbsp]945 euroa vuonna 2015.
Yhtiöllä on muitakin yhteyksiä puolueeseen. Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen siirtyi Tekir Oy:n neuvonantajaksi vuonna 2016. Hän kuitenkin kertoi marraskuussa 2017 luopuvansa tehtävästä siksi aikaa, kun hän siirtyi toimimaan silloisen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) erityisavustajana.
Suomen Kuvalehti kertoi tiistaina Tekir Oy:n laskuttaneen kahdelta ministeriöltä Katri Kulmunille ostetuista palveluista syksystä 2019 lähtien liki 50[nbsp]000 euroa. Yritys on valmentanut Kulmunia esimerkiksi puheen pitämiseen ja esiintymisiin, mutta myös yksittäistä haastattelua varten.
Yksittäiset lyhyet konsultoinnit ovat maksaneet 350-700 euroa tunnilta. Laskut ovat korkeimmillaan yli 6[nbsp]000 euroa päivältä. Näin oli esimerkiksi tiistaina 3. joulukuuta, jolloin entinen pääministeri Antti Rinne (sd.) erosi tehtävästään. Laskua kertyi 13,5 tunnilta yhteensä 6[nbsp]324 euroa. Kaikkiaan joulukuussa 2019 konsultointeihin käytettiin 13[nbsp]702 euroa.
LUE MYÖS:
SK: Katri Kulmunin palveluista lähes 50000 euron lasku ministeriöille