Yksiöt ja kaksiot, ovat kiinteistönvälittäjien yleisin vastaus, kun heiltä kysyy millaiset asunnot eivät tällä hetkellä liiku. Asiasta kertoo Iltalehti.
Oulun alueella toimiva Toivo LKV:n toimitusjohtaja Riina Ek-Hietanen nostaa erikseen esiin uudet sijoituskäyttöön ajatellut pienet asunnot.
– Niille ei ole ostajia, koska ne ovat kassavirtanegatiivisia. Nousseiden lainakorkojen vuoksi sijoittaja joutuisi laittamaan ne tällä hetkellä vuokralle tappiolla, sanoo Ek-Hietanen IL:lle ja jatkaa, että Oulussa on rakennettu yksiöitä ja kaksioita liikaa.
Aktia-kiinteistönvälityksen aluejohtaja Petri Abrahamsson Turun alueelta sanoo, että 1970-luvun valesokkelitalo, jossa remontit ovat tekemättä, voisi jäädä häneltä ottamatta myyntiin. Hänen mukaansa pankitkaan eivät välttämättä anna lainaa tämänkaltaisen kohteen remontointiin.
Helsinkiläisen Visio LKV:n toimitusjohtaja Joanna Sortti toteaa, että myyjillä saattaa olla epärealistinen käsitys asunnon nykyisestä hinnasta. Sortti sanookin Iltalehdelle pitävänsä tiukkaa linjaa sen suhteen, että yhteisymmärrykseen päästään.
– Jos asiakkaalla on epärealistiset odotukset hinnasta, silloin en ota asuntoa myyntiin.
Bo LKV:n välittäjä Marjaana Suominen kertoo, että välittäjien sanonnan mukaan ensimmäinen tarjous on yleensä paras.
– Kun asunto on ollut pitkään myynnissä, hinta laskee ja niin laskevat myös tarjoukset, Suominen sanoo.