IL: Oravat levittävät ihmisiin tarttuvaa ripulia

Tartunnan saaneella voi ilmetä myös vatsakipua, oksentelua ja kuumetta.
Orava puussa Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Orava puussa Helsingissä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Suomessa oravilla on viime vuosien aikana todettu kryptosporidi-nimisen loisen aiheuttamaa ripulitautia, joka voi pahimmillaan tarttua myös ihmiseen. Asiasta kertoo Iltalehti.

– Olemme diagnosoineet loista vuodesta 2020, mutta jo parina edellisenä vuonna saimme muutamia ilmoituksia oravanpoikasten kuolemista, joissa saattoi olla kyse loistaudista. Erityisesti vuosina 2021–2022 tuli paljon tapauksia, Ruokaviraston erikoistutkija Marja Isomursu kertoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruokavirastoon tulleiden näytteiden perusteella tautia esiintyy koko maassa.

Oravalle tauti on vaarallinen ja etenkin oravanpoikasille se voi aiheuttaa pahan ripulin seurauksena kuivumisen ja kuihtumisen.

Tartunta voi levitä eläimistä myös ihmiseen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jos pitää sairasta oravaa käsissään tai siivoaa ripuloivan oravan jäljiltä paikkoja, loisen tartunnallinen muoto voi päätyä käsiin ja pesemättömistä käsistä suuhun esimerkiksi syödessä tai kasvoja pyyhkiessä, Isomursu kertoo IL:lle.

Myös ihmisellä tartunnan oireena on ripuli. Ruokaviraston mukaan tartunnan saaneella voi ilmetä myös vatsakipua, oksentelua ja kuumetta.

Taudilta pystyy suojautumaan hyvällä käsihygienialla. Sairaita tai kuolleita oravia ei Isomursun mukaan kannata käsitellä. Pelkän oravien ruokkimisen ei pitäisi aiheuttaa ihmiselle suoraa tartunnan vaaraa.

Mainos