Iso osa suomalaisista on saamassa koronarokotteen työterveydestä. Näin uskovat isoista yksityisistä terveystoimijoista ainakin Terveystalo ja Mehiläinen.
– Pyrimme siihen, että erityisesti työikäisen väestön rokottamista ja työterveysasiakkaidemme rokotuksia pystytään hoitamaan meidän kauttamme, Mehiläisen lääkärikeskusten liiketoimintajohtaja Johanna Asklöf kommentoi Iltalehdelle.
Asklöfin mukaan työikäisen väestön rokottaminen yksityisellä sektorilla ripeyttäisi koko maan rokottamistahtia.
– Tästä olisi selvästi hyötyä rokotusten ripeään läpivientiin.
Terveystalon julkisten palveluiden liiketoimintajohtaja Ville Salmi kertoi joulun alla Verkkouutisille, että yhtiö neuvottelee kuntien kanssa muun muassa työterveyden hyödyntämisestä koronarokotuksissa.
Hän kommentoi nyt IL:lle, että Terveystalo tulee rokottamaan rokottamaan ison osan työterveysasiakkaista maaliskuusta alkaen. Maaliskuuta on pidetty todennäköisenä aikatauluna valtaväestön rokotusten alkamiselle.
– Tällä hetkellä koronarokotamme yli kymmenessä paikassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaa. Olemme aloittaneet jo sillä tavalla monessa paikassa. Tiedetään, miten homma toimii ja miten määrää skaalataan ylöspäin, Salmi sanoo.
Suomessa on kuitenkin jo vuosia annettu esimerkiksi influenssarokotteita sekä työterveydessä että kunnissa.
Työterveyden piirissä oli vuonna 2018 noin 1,9 miljoonaa suomalaista eli 86 prosenttia suomalaisista palkansaajista.