Kaikkiin EU-maissa myytäviin uusin autoihin aiotaan säätää pakolliseksi järjestelmä, joka estää ajamasta ylinopeutta, Iltalehti uutisoi.
Järjestelmät otettaisiin käyttöön jo vuonna 2022. Säädöksen kerrotaan vaativan vielä Euroopan parlamentin hyväksynnän. Esityksen odotetaan kuitenkin menevän läpi.
Nopeuden rajoittimen tekniikasta ei ole vielä tehty varsinaista päätöstä. Se voisi mahdollisesti perustua GPS-tekniikkaan tai nopeusrajoituskyltin tunnistavaan kameraan. Järjestelmä kertoisi kuljettajalle rajoituksen ja jarruttaisi automaattisesti nopeutta, jos rajoitus ylitetään. Järjestelmä olisi kuitenkin ilmeisesti mahdollista ohittaa tarpeen vaatiessa esimerkiksi painamalla voimakkaasti kaasua.
Uusiin autoihin on lisäksi tulossa pakolliseksi myös automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä ja hieman lentokoneen mustan laatikon tapaan toimiva tiedonkeruulaite, jota voidaan käyttää onnettomuuksien tutkinnassa.