Ilkka Kanervan mukaan osapuolten on korkea aika herättää henkiin Minskin sopimukset, ennen kuin diplomatian keinot Ukrainan kriisin ratkaisemiksi jäävät aseellisen konfliktin jalkoihin.
– Pelkään sen hetken olevan koko ajan yhä lähempänä, Kanerva totesi neuvottelumatkalla Kiovassa.
Kanerva vetoaa Ukrainan konfliktin osapuoliin tulitauon ja neuvotteluratkaisun puolesta, ennen kuin tilanne riistäytyy täysin käsistä. Hän on torstaina ja perjantaina tavannut Kiovassa muun muassa ulkoministeri Pavlo Klimkinin ja parlamentin puhemiehen Volodymyr Groismanin.
– Itä-Ukrainan tilanne on kärjistynyt humanitaarisen katastrofin kaltaiseksi tilanteeksi, minkä vuoksi pitäisi pikimmiten löytää keinot pitävän tulitauon aikaansaamiseksi. Venäjän selitykset siitä, ettei se ole konfliktin osapuoli, muuttuvat päivä päivältä heikommiksi, Kanerva totesi.
– Venäjällä on oikeus kritisoida Ukrainan politiikkaa mielin määrin. Mutta jos se haluaa kunnioittaa Etyjin perusperiaatteita, sen pitäisi julkisesti tuomita kapinalliset siitä, etteivät ne noudata Minskin sopimusta sekä tehdä muutoinkin voitavansa verenvuodatuksen lopettamiseksi, Kanerva korosti.
Hän lisäsi, että Ukrainalla on oikeus puolustaa alueellista koskemattomuuttaan.
Keskusteluissaan puhemies Groismanin kanssa Kanerva korosti tarvetta Ukrainan sisäisiin reformeihin sekä kansallista yhtenäisyyttä lujittaviin toimiin.
– Toivottavasti uusi parlamentti vie edelleen eteenpäin tärkeitä uudistuksia korruption kitkemiseksi sekä hallinnon avoimuuden lisäämiseksi, vaikka maassa eletäänkin ulkoisen uhan alla, Kanerva totesi.
Kanerva toivoi edelleen, että myös parlamentaariselle diplomatialle annettaisiin mahdollisuus tuoda kriisin osapuolia lähemmäs toisiaan.
Kanerva vetää Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen Ukraina-yhteysryhmää, joka on viime kesästä lähtien pyrkinyt edistämään neuvotteluratkaisun löytymistä.
Ukrainan tilanteesta käydään ajankohtaiskeskustelu Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen talvi-istunnossa Wienissä helmikuun 18.–20. päivä.
Ulkoministerin ja puhemiehen lisäksi Kanerva tapasi Kiovassa kansallisen turvallisuuden valiokunnan puheenjohtajan Serhi Pašynskyin sekä parlamentin vasta nimitetyn Etyj-valtuuskunnan.
Kanervan kanssa Kiovassa on Suomen Etyj-valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ismo Soukola (ps.).