Iranilaiset vaativat Ali Khamenein eroa

Iranissa on osoitettu mieltä maan hallintoa vastaan.

Iranissa on osoitettu mieltä maan hallintoa vastaan sen jälkeen, kun Iranin hallinto myönsi ampuneensa ukrainalaisen matkustajakoneen alas vahingossa. Mielenosoittajat ovat vaatineet Iranin ylimmän johtajan Ali Khamenein eroa, kertoo CNN.

Sosiaaliseen mediaan on julkaistu useita videoita mielenosoittajista, jotka vaativat maansa ylintä johtajaa eroamaan ja kaikkia koneen pudottamiseen syyllistyneitä vastuuseen teoistaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kuolema diktaattorille, iranilaisten kerrotaan laulaneen.

Iranin uutistoimisto FARSin mukaan poliisi hajotti mielenosoituksen maan pääkaupungissa Teheranissa eilen lauantaina.

– Häpeä Khamenei! Lähde maasta, mielenosoittajat huutavat.

Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ilmaissut mielipiteensä eilen paikallista aikaa tviittaamalla, että hänen hallintonsa seisoo Iranin kansan puolella. Trumpin mukaan uutta verilöylyä ei saa enää tapahtua.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on aiemmin ilmoittanut vaativansa koneen pudottamiseen syyllistyneitä vastuuseen teoistaan. Hänen mukaansa Ukrainan hallinto odottaa maiden laillista ja teknistä yhteistyöstä syyllisten selvittämiseksi.

Mainos