IS: Alexander Stubb kertoo kampanjansa suunnitelmasta

Presidenttikyselyihin professori sanoo suhtautuvansa maltilla.
Alexander Stubb kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 24. elokuuta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Alexander Stubb kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 24. elokuuta. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

EU-professori Alexander Stubb (kok.) kommentoi Ilta-Sanomissa tuoreen presidenttikyselyn tulosta, jonka mukaan hän olisi toisena, ja pääsisi Pekka Haaviston (vihr.) kanssa vaalien toiselle kierrokselle. Kyselyn teki Iltalehti.

– Politiikassa viikko on pitkä aika, puhumattakaan viidestä kuukaudesta. Ehkä rauhallisena ja maltilla, ja kiitollisena siitä, että alku on ollut aika hyvä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Stubb sanoi miettivänsä kestävyysurheilijana asian siten, että nyt on ”peruskestävyyskausi” ja kisa ei ole vielä kunnolla alkanut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Stubb kertoo laatineensa itselleen viisikohtaisen kampanjasuunnitelman.

– Ensimmäinen oli tuo aloitusviikko. Sen jälkeen matka puoluekokoukseen 28. lokakuuta. Sitten peruskiertäminen jouluun saakka, intensiivivaihe tammikuussa ja jos luoja suo – loppukiri helmikuussa, Stubb sanoi.

Ennen varsinaisen kampanjan alkua Stubb palaa syyskuun alussa professorin virkaansa Firenzessä.

Mainos