IS: Itä-Suomen poliisi aloittanut sisäisen selvityksen Timo Vornasesta

Selvitys liittyy poliisipäällikön mukaan uusiin väitteisiin, joiden mukaan kansanedustaja oli poliisina toimiessaan käyttäytynyt epäasiallisesti.
Kansanedustaja Timo Vornanen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kansanedustaja Timo Vornanen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Itä-Suomen poliisilaitos on aloittanut kansanedustaja Timo Vornasesta (ps.) sisäisen selvityksen, kertoo Ilta-Sanomat.

Selvitys liittyy Itä-Suomen poliisipäällikkö Samppa Holopaisen mukaan Vornasesta esitettyihin uusiin väitteisiin, joiden mukaan hän olisi käyttäytynyt epäasiallisesti poliisina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Holopaisen mukaan Itä-Suomen poliisilaitoksen johdolla ei ole tietoa Vornasesta esitetyistä väitteistä.

Poliisilaitos pyrkii Holopaisen mukaan mahdollisuuksien mukaan kuulemaan asiassa myös Vornasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Varmaan olemme häneen yhteyksissä jossain kohtaa, mutta emme ainakaan sairausloman aikana, Holopainen sanoo Ilta-Sanomille.

Holopaisen mukaan sisäisiä selvityksiä suoritetaan Itä-Suomen poliisissa noin kerran viikossa.

Suurin osa selvitetyistä väitteistä osoittautuu hänen mukaansa perättömiksi tai aiheettomiksi.

Mainos