Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sai Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 34 prosentin kannatuksen seuraavaksi pääministeriksi.
Kokoomuksen puheenjohtajaa Alexander Stubbia kannattaa pääministeriksi 19 prosenttia kyselyyn vastanneista, mikä vastaa suunnilleen kokoomuksen nykyistä kannatusta.
– Tässä näkyy se, että kokoomus on aika yksin. Stubbin takana on kokoomus. Kun katsot muita puolueita, siellä kannatetaan omaa puheenjohtajaa ja Sipilä on selvä kakkonen. Vain Rkp:n kannattajat ovat kokoomuksen lisäksi Stubbin kannalla, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen kertoo Ilta-Sanomille.
Rinne ja Soini kaukana takana
Stubb pystyy voittamaan tai haastamaan Sipilän vain alle 50-vuotiaiden äänestäjien joukossa. Yli 65-vuotiaat äänestäisivät Sipilän pääministeriksi Stubbin ohi lukemin 54–9.
– Se on näkynyt kokoomuksen kannatuksessakin. Ikääntyneempi väki karkaa kokoomuksen takaa, Taloustutkimuksen Pajunen sanoo.
Maantieteellisesti Stubb ja Sipilä käyvät tasaväkistä mittelöä vain pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa. Länsi-Suomi on jo selvästi Sipilän kannatusaluetta ja Itä- ja Pohjois-Suomi ovat vielä vankemmin Sipilän takana.
SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen ja perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin kannatus on kummankin vain yhdeksän prosenttiyksikköä, eli noin puolet puoluekannatuksesta.
Vihreiden Ville Niinistön kannatus oli kaksi prosenttia ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen yksi.
Taloustutkimus haastatteli Ilta-Sanomien pääministerikyselyä varten 923 henkilöä. Tutkimus tehtiin 16.–23. joulukuuta ja sen virhemarginaali on 2,6 prosenttiyksikköä.