Perinteisten loisteputkilamppujen kielto astui voimaan tänään perjantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Isommat T8- ja T5-loisteputket poistuvat markkinoilta 24. elokuuta. Loistelamput korvataan led-valoputkilla.
Tänään voimaan astuva kielto koskee pistokanta- ja pienoisloistelamppuja sekä rengasmuotoisia loisteputkia. Ennen määräaikaa valmistettuja ja markkinoille tulleita lamppuja saa vielä myydä ja ostaa kuten ennenkin, joten kokonaan ne eivät katoa käytöstä ja myynnistä heti.
Lamput voivat kuitenkin loppua kaupoista suhteellisen nopeasti, sillä niiden kierto on nopeaa eikä kaupoissa enää nykyään pidetä suuria puskurivarastoja, Järvenpään K-Raudan kauppias Taina Källi kertoo Taloussanomille.
– Yllättyisin, jos kenelläkään olisi enää mitään isoja varastoja näitä tuotteita, hän sanoo.
Loistelampuista luopuminen johtuu Euroopan unionin RoHS-direktiivistä, jonka seurauksena elohopeaa sisältävät loistelamput poistuvat markkinoilta vaiheittain.