IS: Mannerheim-elokuvan tuotantoyhtiö konkurssiin

Mannerheim-elokuvan tuotantoyhtiö on asetettu viime viikolla konkurssiin, kertoo Ilta-Sanomat.

Velkaa tuotantoyhtiö Liberty Productionilla oli runsaat 1,5 miljoonaa euroa.

Konkurssia haki valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera, joka kolme vuotta sitten myönsi tuotantoyhtiölle 1,2 miljoonan euron takauksen pankkilainalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Liberty Production ei ole kyennyt hoitamaan lainaa, joten takaus on langennut maksuun. Viivästyskorot, provisiot ja kulut ovat kasvattaneet velkasummaa niin, että Finnveran saatava on noussut jo yli 1,5 miljoonan euroon.

Yhtiön mahdollisuudet suoriutua velastaan vaikuttavat Ilta-Sanomien mukaan heikoilta, sillä se on menettänyt koko osakepääomansa. Kaupparekisteriin osakepääoman menettäminen kirjattiin syyskuun puolivälissä eli noin kaksi viikkoa ennen konkurssipäätöstä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan yhtiöllä oli jo viime vuodenvaihteessa lainoja, velkoja ja muuta vierasta pääomaa yhteensä yli 6,8 miljoonaa euroa. Maksuhäiriömerkintöjä on kertynyt kymmeniä.

Hankkeelle on kerätty rahoitusta myös kansalaisilta. Elokuvan näytöksiin myytiin ennakkoon 50 euron pääsylippuja, joita meni kaupaksi noin 5 000.

Elokuvan tuottajana on toiminut Markus Selin. Alun perin Renny Harlinin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta hänen vetäydyttyä hankkeesta ohjaajaksi valittiin Dome Karukoski. Mannerheimin esittäjäksi oli valittu Mikko Nousiainen.

Mainos