Viime päivinä keskustelua on herättänyt pullan tarjoaminen ikäihmisten palvelukodeissa päivittäin. Ilta-Sanomat kysyi Suomessa toimivilta ikäihmisten palveluasumista tarjoavilta yrityksiltä sekä hyvinvointialueilta, millaisia periaatteita pullan tarjoamiseen löytyy.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja Marika Tuimalan mukaan alueen palvelukodeissa on tapana päivittäin tarjota kahvileipä kahvin yhteydessä. Pääsääntöisesti kahvileipä tarjotaan iltapäiväkahvien yhteydessä.
– Toki joskus kyseessä on pulla, mutta joskus myös marjapiirakka tai ihan voileipä, Tuimala vastaa IS:lle.
Myös tarjoiltava pulla voi vaihdella aina voimasilmäpullasta kanelipullaan ja tavalliseen sokeripullaan. Tuimalan mukaan tarjottava tuote määräytyy sen mukaan, kuinka ravintoarvot täyttyvät muussa ruokailussa päivän aikana.
Tuimala arvioi IS:lle, että moni palvelukodin asiakas voisi olla harmissaan, mikäli tarjoilusta luovuttaisiin.
– Olettaisin, että siitä tulisi palautetta, että pulla halutaan takaisin. Se on todella tärkeä meidän vanhuksille.
Myös Pirkanmaan hyvinvointialueella on tapana tarjota kahvipullaa iltapäiväkahvien yhteydessä. Tarjottavat voivat vaihdella jonkun verran asukkaiden toiveiden mukaan.
Ikääntyville ihmisille palvelutoimintaa tarjoavan Esperi Caren ikäihmisten palveluiden liiketoimintajohtaja Arne Köhler kommentoi IS:lle, että pullan tarjoilu on ketjun hoivakodeissa tuttua.
– Välipalaksi hoivakodeissamme tarjotaan kahvin ja teen kanssa vaihdellen sekä makeaa kahvileipää että proteiinipitoisia välipaloja. Ikääntyneiden ruokasuosituksen näkökulmasta on toki olemassa parempia ja proteiinipitoisempia välipaloja kuin pulla.