Helsinkiin suunnitelluista kaupunkibulevardeista järjestetyn suunnittelutyön voittajien visualisoinneista näkee, millaisia kaduiksi muutettavista liikenneväylistä halutaan.
Ilta-Sanomien mukaan vilkkaasti liikennöidylle Tuusulantielle kaavaillaan erikoisiakin rakennelmia ja isoja muutoksia.
Voittajasuunnitelmissa on muun muassa betonipylväiden päälle raiteiden ylle korotettuja risteileviä pyöräteitä, uusia viheralueita ja esimerkiksi köynnöksillä koristeltuja puisia raitiovaunupysäkkejä. Autokaistoja kavennettaisiin ja nopeusrajoituksia laskettaisiin.
Kilpailun tavoitteena oli IS:n mukaan etsiä korkeakouluyhteistyön kautta ajatuksia siihen, miten asuminen, palvelut ja ”kaupunkiympäristön elämyksellisyys” yhdistyvät kestäviin liikkumismuotoihin sekä tukevat Helsingin tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
Palkittuja ehdotuksia kuvineen pääsee tarkastelemaan Helsingin kaupungin sivuilta tämän linkin takaa.
Tuusulantien lisäksi bulevardiksi muutetaan Itäväylän alkuosa Kehä III:n liittymään asti ja Vihdintie.
Korkein hallinto-oikeus tyrmäsi viime vuoden marraskuussa suunnitelmat Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän bulevardisoinnn.
Helsingin kaupunki oli valittanut hallinto-oikeuden päätöksestä, jossa kaupunkibulevardisuunnitelmat kumottiin. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan aiempaa oikeuden päätöstä ei ole perusteita muuttaa.
KHOn:n päätöksen mukaan kaupunkibulevardit vähentäisivät sisääntuloväylien autoliikennekapasiteettia, jolloin liikenneverkon kuormitus kasvaisi ja matka-ajat Helsingin ulkopuolelta kantakaupunkiin henkilöautolla pitenisivät 5–20 prosenttia aamun huipputunteina.
− Tavaraliikenteen kannalta bulevardien oli todettu pidentävän matka-aikoja, ja linja-autoliikenteen osalta haasteet liittyivät ajoaikojen ennustettavuuteen ja luotettavuuteen, KHO:n päätöksessä todetaan.
Autoilu vaikeutuu ja kallistuu
Autoilua vaikeuttaviksi arvosteltujen bulevardisointien lisäksi Helsingin seudulla on vireillä liikennesuunnitelmia, jotka iskevät autoilijoiden kukkaroihin. Niistä suurin muutos olisivat tiemaksut.
Pääkaupunkiseudulla ja ympäryskunnissa kaavaillaan yksityisautoiluun liittyvien maksujen kasvattamista liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Tiemaksujen käyttöön ottamisen lisäksi suunnitelmissa pyöritellään pysäköintimaksujen kasvattamista, maksullisen pysäköinnin vyöhykkeiden laajentamista sekä esimerkiksi työnantajan ilmaiseksi tarjoaman pysäköinnin säätämistä työntekijän verotettavaksi eduksi.’
Tiemaksuja on kritisoitu uudeksi työveroksi. HSL:n esittämässä mallissa tiemaksu olisi tavallisesti 1,5 – 2 euroa matkaa kohden. Autollaan päivittäin työssä käyvälle se merkitsisi noin 700–900 euroa vuodessa. Osalle kustannus olisi arvioiden mukaan jopa 1[nbsp]200 euron luokkaa.
HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautavan mukaan tiemaksujen käyttöön ottaminen vaatisi kuitenkin valtakunnallisen ratkaisun, jossa koko liikenteen verotus ja maksujärjestelmä uudistettaisiin.
LUE MYÖS:
Tiemaksu olisi uusi työvero – joka matkasta kahden euron maksu