Siperialaista Semijon Negretskulovia epäillään Ilta-Sanomien mukaan ”ääriryhmän perustamisesta” Venäjällä.
– Enimmillään minua uhkaa 10 vuoden vankeus, mutta mitään muuta en ole vielä saanut tietää. Maamme on niin totalitaarinen, hän sanoo.
Suomalaisen metallimusiikin ystävä Negretskulov on muun muassa jakanut venäläisellä VKontakte-sivustolla Suur-Suomen kartan ja materiaalia marsalkka Mannerheimista ja talvisodasta. Hän esiintyy some-kuvissaan usein paidassa, jossa on Suomen lippu. Negretskulov on myös ottanut kantaa Ukrainan sotaan ja tukenut maan alueellista koskemattomuutta.
Venäjän turvallisuuspalvelu FSB teki kesäkuun lopulla kotietsinnän Negretskulovin kotiin ja takavarikoi hänen passinsa. Miehen mukaan hänelle näytettiin esimerkiksi netissä jaettua Suur-Suomen karttaa. Sitä kuvattiin pahantahtoiseksi teoksi ja uhaksi Venäjän koskemattomuudelle.
– Nämä kaikki seikat yhdessä ilmoitettiin minun syykseni. Mutta he aloittivat Suur-Suomen kartasta ja siitä, että olen ylistänyt Suomea. Lisäksi sanottiin, että olen levittänyt propagandaa suomalais-ugrilaisen veljesyhteisön perustamiseksi.