Itärajan liikenne jatkuu vilkkaana

Laillisten väylien kerrotaan tällä hetkellä riittävän maahantuloon.
Vaalimaan rajanylityspaikka on noussut maan vilkkaimmaksi. LEHTIKUVA / SASU MAKINEN
Vaalimaan rajanylityspaikka on noussut maan vilkkaimmaksi. LEHTIKUVA / SASU MAKINEN

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos kertoo kertoo rajanylitysliikenteen itärajalla jatkuvan vilkkaana.

Maahan tuli kaakon rajanylityspaikoilla lauantain aikana yhteensä 8 802 henkilöä. Tämä on 59 prosenttia enemmän, kuin viikkoa aiemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Venäjän kansalaisia saapui koko itärajan kautta yhteensä 8 572. Valtaosa heistä, 7 662, tuli nimenomaan Kaakkois-Suomesta. Toiseen suuntaan kulki yhteensä 4 199 venäläistä.

– Päivä oli vilkas, mutta ei niin vilkas kuin perjantain lukujen perusteella ennakoin, Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Martti Pitkäniitty toteaa Twitterissä.

Perjantaina Venäjän kansalaisia saapui itärajan yli yhteensä 7 667. Erityisesti Vaalimaan rajanylityspaikka on kerännyt liikennettä. Myös Nuijamaalla on ollut jonoja vuorokauden aikana.

Pitkäniitty kertoo, että Vaalimaan nouseminen Nuijamaata suositummaksi rajanylityspaikaksi kertoo matkustajaprofiilin muuttumisesta.

– Karkeasti: Nuijamaalta tehdään päivämatkoja Etelä-Karjalaan. Vaalimaalta tullaan Pääkaupunkiseudulle ja/tai jatketaan muihin maihin, Pitkäniitty kirjoittaa.

Hän toteaa, että Suomen kautta kuljetaan paljon muiden Schengen-maiden viisumeilla. Moni rajanylittäjä on matkalla muihin Schengen-maihin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Väärennösten alhainen määrä ja maastorajan luvattomien rajanylitysten puuttuminen kertoo, että lailliset väylät riittävät tällä hetkellä. Tämä voi muuttua, Pitkäniitty huomauttaa.

 

Mainos - sisältö jatkuu alla

 

Mainos