Historiantutkija ja tietokirjailija Mika Rissanen paneutuu teoksessaan jalkapallon ja yhteiskunnan leikkauspisteeseen, mikä esimerkiksi saa kannattajan kiintymään omaan joukkueeseen ja samalla jopa vihaamaan joukkueensa arkkivihollista?
Derby Capitolina
Paikallisen sanonnan mukaan aidoksi roomalaiseksi hyväksytään vasta seitsemän kaupungissa asuneen sukupolven jälkeen. Siten on selvää, että suurkaupungille poikkeuksellisen voimakas sisäänpäin lämpiävyys leimaa myös roomalaista jalkapalloa. Puolisoa tai uskontoa voi vaihtaa, muttei kannattamaansa seuraa. Roomassa on kaksi huippujalkapallojoukkuetta, AS Roma ja SS Lazio.
Seurojen välisen jännitteen syntynä voidaan pitää vuotta 1927. Fasistit olivat nousseet Italiassa valtaan muutamaa vuotta aiemmin, ja jalkapallon asema kansallislajina oli nousussa. Sen katsottiin heijastelevan fasismin luokkarajat ylittävää ja yhtenäistä kansakunta-ajattelua. Puolue kehotti paikallisia jalkapalloseuroja yhdistymään ja muodostamaan yhden, vahvan fuusioseuran, johon koko yhteisö voisi samaistua.
Tuolloin Roomassa oli neljä kärkiseuraa, Alba, Fortitudo Pro Roma, Roma FC ja Lazio. Näistä joukkueista kolme yhdistyi ja sai nimekseen Associazione Sportiva Roma eli AS Roma, mutta vuonna 1900 perustettu Lazio pysyi itsenäisenä, mitä sen kannattajat edelleen korostavat. Edes fasistit eivät pystyneet nujertamaan Lazio-henkeä.
Pelaajasiirtoja kahden Rooman suurjoukkueen välillä tapahtuu pääsääntöisesti vain junioritasolla. Tähtipelaajien siirrot ovat käytännössä mahdottomia, kannattajat niin uudessa kuin entisessäkään seurassa eivät katso takinkääntöjä hyvällä.
Tämän sai kokea Lazio-taustainen Lionello Manfredonia. Kymmenen Lazio-kauden (1975–1985) jälkeen puolustaja pelasi kaksi kautta Juventuksessa, josta hänet ostettiin kesällä 1987 AS Romaan. Koko Manfredonian puolentoista vuoden Roma-uraa varjosti suuren kannattajajoukon epäsuosio, pelaajaa vastaan perustettiin jopa erityinen ryhmä.
El Clásico
Espanjan kansallinen pääsarja perustettiin 1929. Mukaan otettiin kymmenen joukkuetta, joukossa Katalonian FC Barcelona ja Real Madrid, jotka eivät ole kumpikaan koskaan pudonneet toiselle sarjatasolle.
Espanjan sisällissota toi jännitteet katalonialaisten ja keskushallinnon välisiin suhteisiin. Sisällissodan alkaessa vuonna 1936 kummankin joukkueen puheenjohtajat olivat tasavaltalaisia. FC Barcelonan johtaja Josep Sunyol jäi Francisco Francon kannattajien vangiksi ja hänet teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä.
Real Madrid oli poliittisesti joustavampi, joukkuetta on luonnehdittu, että se oli monarkian aikana monarkistinen seura, tasavallan aikana tasavaltalainen ja Francon kaudella francolainen.
Vuonna 1943 pelattiin ottelu, joka loi perustan vastakkainasettelulle. Espanjan cupissa Barcelona oli voittanut kotonaan välierän ensimmäisen osaottelun 3–0. Viranomaisia huolestutti yleisön käytös, katsomo vihelsi aina, kun pallo oli madridilaisilla. Hallinto ei voinut olla varma, kohdistuivat protestit Madridin pelaajiin vain Francoon.
Varmuuden vuoksi Madridissa valtion turvallisuusviraston päällikkö kävi ennen toista osaottelua FC Barcelonan pukuhuoneessa muistuttamassa pelaajia realiteeteista ja lopputulos näkyi tulostaululla. Lopputulos 11–1 jäi historiaan suurimpana maalierona joukkueiden kohtaamisessa.
Rissanen pohtii, missä määrin Real Madrid oli Francon joukkue. On totta, että diktaattori istui mielellään Realin kotiotteluiden Vip-aitiossa. Franco ei kuitenkaan tehnyt erityisen aktiivisesti Realia suosivia päätöksiä. Francon vallan ensimmäisinä 14 vuotena Real ei saavuttanut yhtään mestaruutta. Vasta 1950-luvulla Realista tuli Francon pehmeän vallan väline ja Espanjan pr-tuote ulkomaailmaan. Valtavat panostukset kannattivat, Real voitti Euroopan cupin viisi kertaa peräkkäin 1955–1960.
Joukkueiden välisiä otteluita kuvaava klassikko-nimitys on oikeutettu, kamppailu kuuluu maailman seuratuimpiin. Jalkapallon seurajoukkueiden otteluista vain Mestareiden liigan finaali kerää enemmän katsojia. El Clásico on nähtävissä suorana maksukanavilla yli 180 maassa.
Katalonian itsenäisyysliikkeen nousu on tuonut entistä vahvemmin esille FC Barcelona – Real Madrid -ottelun poliittisen ulottuvuuden. Kataloniassa vuoden 2017 kiistanalaisessa kansanäänestyksessä suuri enemmistö kannatti itsenäistymistä, tosin äänestysprosentti jäi hieman alle viidenkymmenen.
Espanjan keskushallinto ei hyväksynyt äänestystä, mutta Katalonian parlamentti julisti maan itsenäiseksi samana vuonna. Käytännön elämään julistuksella ei ole vaikutusta, koska muut valtiot eivät itsenäisyyttä tunnusta.
Real Madrid on voittanut tällä vuosituhannella Mestareiden liigan kuudesti, FC Barcelona neljästi. Sosiaalisen median seuraajaluvuissa ne ovat maailman kaksi suurinta jalkapallojoukkuetta. Kilpailusta huolimatta molemmat seurat ovat nauttineet menestystä myös taloudellisesti. Kummankin joukkueen arvoksi on laskettu vajaa viisi miljardia dollaria.
Mika Rissanen: Kadut, kentät ja katsomot. Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo. 243 sivua. Atena Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava.
JARKKO KEMPPI