Kansanedustaja Janne Sankelo valittiin puolueen puheenjohtajistoon kaksi vuotta sitten Rovaniemellä.
– Saamani palaute on ollut kannustavaa. Päätökselläni vastaan myönteisesti Pohjanmaan Kokoomuksen minulle esittämään pyyntöön, Sankelo sanoo.
Hän kertoo, että toimintansa puolueessa painottuneen järjestötyöhön, alueellisiin kysymyksiin ja kokoomuksen maa- ja metsätalouspolitiikan johtamiseen yhdessä Jari Koskisen kanssa.
Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Jussi Taittonen on kauhavalaisen Sankelon ratkaisuun tyytyväinen.
– Tätä on odotettu. Sankelolla on selkeä rooli puheenjohtajistossa maakuntien äänenä. Tällä kattauksella kelpaa lähteä puoluekokoukseen, Taittonen sanoo.
Taittosen mukaan Pohjanmaan piiri etenee tavoitteissaan Lahdessa vaali kerrallaan. Niin ikään Pohjanmaalta kotoisin olevan Paula Risikon puheenjohtajakampanja lähtee liikkeelle keskiviikkona.
Sankelo on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Hän on toiminut ennen kansanedustajuutta pitkään opetusalan tehtävissä Pohjanmaalla. Toiselta ammatiltaan Sankelo on maanviljelijä.