Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kysyy, olisiko vasemmistoliiton syytä siirtää Twitterin väkivaltaviestejä koskeva asia poliisille.
– Myös opetus- ja kulttuuriministeriön olisi syytä käynnistää selvitys kuten he tekivät myös perussuomalaisten kohdalla, Heinonen toteaa.
Hänen mukaansa järjestelmä ei kestä sitä, jos puolueita kohdellaan eri tavalla.
Torstaina paljastui, että vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Misha Dellingerin luomalta anonyymiltä Twitter-tililtä oli julkaistu rankkoja tappouhkausviestejä. Tviiteissä kehotettiin muun muassa tappamaan ”fasistit” ja ”ilmastonmuutoksen kieltäjät”. Dellinger erosi tehtävästään perjantaina. Puolueen puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan vasemmistoliiton puoluehallitus käsittelee asiaa sekä muuta verkkokirjoittelua perinpohjaisesti. Andersson tuomitsi tililtä lähtetyt tviitit puolueen arvojen vastaisina.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja entinen oikeusministeri Antti Häkkänen totesi aiemmin perjantaina, etteivät poliittisin periaattein esitetyt tappouhkaukset ole puolueen sisäinen asia vaan rikostutkintaan kuuluva poliisiasia.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vastasi Häkkäselle, etteivät mahdolliset rikosasiat kuulu puolueelle vaan poliisille.
– Puolueilla on sitten toisenlaiset toimintamahdollisuudet ja vasemmistoliitto on toiminut nopeasti, Arhinmäki tviittasi.
Juuri näin. Olisiko @vasemmisto liiton nyt syytä siirtää asia poliisille. Myös @okmfi olisi syytä käynnistää selvitys kuten he tekivät myös perussuomalaisten kohdalla. Järjestelmä ei kestä sitä jos puolueita kohdellaan eri tavalla. #vasemmistoliitto @SuomenPoliisi https://t.co/MoMb8LGKLR
— Timo Heinonen (@timoheinonen) February 28, 2020