Jesidiorjan uskomaton pako ISIS:n pääkaupungista – “olet täällä kuolemaasi asti”

Rakkalaisperhe pelasti henkensä uhalla nuoren jesidinaisen ISIS-jihadistien orjuudesta.

ISIS:n vangiksi jääneen 20-vuotiaan Arezun jokaöinen itku särki hänen naapuriensa sydämet ja sai heidät ryhtymään vaaralliseen pelastusoperaatioon.

Guardian kertoo ISIS:n pääkaupungista Syyrian Rakkasta paenneen Arezun uskomattoman tarinan tässä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Arezu kuuluu pääasiassa Irakissa elävään uskonnolliseen jesidivähemmistöön. ISIS-jihadistit pitävät jesidejä saatananpalvojina ja katsovat voivansa tehdä heille mitä tahtovat. Useiden loikkareiden ja ISIS:n kynsistä paenneiden mukaan jihadistit surmaavat kiinni ottamansa jesidimiehet ja pakottavat etenkin nuoret naiset julmaan orjuuteen.

“Emme uskoneet, kun kuulimme, että jesidinaisia alettiin tuoda Rakkaan sen jälkeen kun Sinjarin kaupunki vallattiin. Sitten ISIS-naiset alkoivat puhua kotonaan pitämistään jesideistä. Emme uskoneet vieläkään”, Noor-niminen yliopisto-opiskelija kertoo.

Totuus alkoi valjeta ISIS-valtaan totuttelevalle rakkalaisperheelle, kun Noor huomasi erään heidän naapureistaan alkaneen liikkua ulkona ilman vauvaansa. Samoihin aikoihin naapuriasunnosta alkoi myös kantautua öistä itkua.

”Kuulimme tytöstä naapureiltamme. Kerran hän kiipesi katolle ja huusi joutuneensa kidnapatuksi. En kertonut tästä äidilleni, koska hän on niin herkkä”, Noor kertoo.

”Teidät on myyty”

Arezu joutui ISIS:n vangiksi järjestön vallattua jesidienemmistöisen Sinjarin Pohjois-Irakissa. Hän kertoo jihadistien kuljettaneen kaappaamiaan naisia viikkotolkulla leiristä toiseen. Siirtojen aikana Arezu eksyi ensin äidistään ja sitten siskostaan. Välillä naiset huumattiin niin, etteivät he voineet tehdä muuta kuin nukkua.

Lopulta Arezu ostettiin.

”Kello oli viisi aamulla. Paikalle tuli bussi. He sitoivat kätemme ja peittivät silmämme. Olimme shokissa. Pelkäsimme ja itkimme. He sanoivat, että meidät oli myyty”, Arezu kertoo.

Naiset kuljetettiin sotilasleiriin Rakkassa. Siellä Arezu annettiin ISIS-taistelijalle.

”Heittäydyin itkien maahan ja pyysin häntä tappamaan minut. Hän kieltäytyi ja sanoi minun kuuluvan nyt hänelle.”

Arezu kertoo varautuneensa siihen, että joutuisi raiskatuksi. ISIS-miehen vaimo ei kuitenkaan suostunut hyväksymään jesidiä sisään kotiinsa ja Arezu luovutettiin toiselle taistelijalle. Hänkään ei halunnut pitää nuorta jesidinaista orjanaan ja Arezu päätyi lopulta korkea-arvoisen ISIS-taistelijan Abu al-Baran kotiin.

Vastoin Arezun odotuksia Abu al-Bara ei raiskannut häntä. Sen sijaan mies pakotti hänet kääntymään islamin uskoon ja vaati Arezua jatkuvasti suostumaan avioliittoon kanssaan. Abu al-Bara ja hänen vaimonsa myös piinasivat Arezua tauotta hänen perheensä kohtalosta.

”Tapoimme isäsi ja veljesi, joten sinulla ei ole ketään. Sinun on pysyttävä täällä kuolemaasi asti”, he sanoivat.

Arezun onneksi Abu al-Baran naapurissa asui Noor perheineen.

Esiintyivät ostajina

Noorin perhe pyysi Abu al-Baran vaimoa tuomaan orjansa näytille sen jälkeen, kun hänen miehensä oli lähtenyt rintamalle. He olivat päättäneet pelastaa Arezun ja esittivät kiinnostuneensa orjan hankinnasta.

Perheen onneksi al-Baran vaimo halusi eroon kiivaasta vangistaan, joka sai hänet myös mustasukkaiseksi.

”Hän sääli häntä kidnapattuna tyttönä, mutta ei mahdollisena toisena vaimona. Hän pelkäsi naisena ja äitinä”, Noor kertoo.

Perheen tuli olla varuillaan. ISIS:n säännöt eivät salli orjien myyntiä järjestön hallitsemien alueiden asukkaille. Heidät on varattu vain taistelijoille. Laittomasta orjakaupasta kiinni jääminen tarkoittaisi, että perheen päät voisivat löytyä pian seipään nokasta Rakkan keskusaukiolta.

Noorin isä keksi kuitenkin pyytää Arezua Abu al-Baralta poikansa vaimoksi. Noorin isä selitti jihadistille, että orja tulisi halvemmaksi kuin häiden järjestäminen ja myötäjäisten maksaminen.

Tiukkojen neuvottelujen jälkeen Abu al-Bara suostui myymään orjan 1 500 dollarilla. Noorin perhe raapi suuren summan vaivoin kasaan ja osti Arezun.

”Hän myi hänet kuin juomalasin tai pöydän – kuin minkä tahansa kauppatavaran. Saimme paperin, jossa listattiin kaikki hänen vikansa, jotta emme voisi palauttaa häntä, jos kokisimme jotain näistä ongelmista”, Noor selittää.

Noorin isälle oli myös annettu ohjekirjanen, jossa siteerattiin eri kohtia koraanista ja kerrottiin, että hänellä oli oikeus piestä Arezua, ottaa hänet vaimoksi tai tehdä hänestä palvelijansa.

Pako

Noorin perhe onnistui jäljittämään Arezun isän, joka olikin elossa ja onnistunut pakenemaan Arezun muun perheen kanssa Irakiin. He saivat toimivan puhelinnumeron, mutta eivät voineet soittaa hänelle, koska ISIS valvoo kaikkia puheluita alueillaan.

He päättivät matkustaa yhdessä Arezun kanssa Turkin rajalle, minne ISIS:n valvonta ei ulottunut. Matka oli vaarallinen ja Arezun henkilöllisyyden paljastuminen olisi voinut merkitä kaikkien kuolemaa. Uhkapeli kuitenkin kannatti ja Arezun perhe saatiin langan päähän.

”En voinut uskoa sitä todeksi. Olin löytänyt heidät ja puhuin heille”, Arezu kertoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Perheen yhyttäminen saattoi jesidinaisen kuitenkin uuteen vaaraan. Abu al-Bara tajusi pian Arezun käytöksen muuttuneen ja halusi hänet takaisin.

Noorin perhe muutti vastavetona sukulaisten luokse ja palasi vain toisinaan takaisin kotiseudulleen valittamaan temperamenttisesta jesidiorjastaan sekä ruokkimaan naapurustossa vellovia huhuja siitä, että hänet oli myyty uudestaan.

”Sanoimme, että hän kieltäytyi avioliitosta ja uhkasi tehdä itsemurhan. Jos näin kävisi, luulisivat kaikki, että isäni olisi raiskannut hänet. Sanoimme, että meidän oli myytävä hänet kunniamme tähden”, Noor selittää.

Tästä huolimatta Abu al-Bara jatkoi Arezun olinpaikan tivaamista. Perhe vältteli jihadistia henkensä uhalla ja pyrki samaan aikaan järjestämään Arezun pakoa.

Lopulta he saivat yhteyden turkkilaiseen salakuljettajaan, joka oli erikoistunut jesidien viemiseen pois Syyriasta. Perheen miehet veivät Arezun Syyrian ja Irakin rajalle ja kaksi viikkoa myöhemmin hän oli päässyt takaisin perheensä luokse.

”He antoivat minun elämäni takaisin. Muistan heidän hyvyytensä kuolemaani asti”, Arezu sanoo.

Arezun tai Noorin perheiden kohtalot ovat silti kaukana onnellisesta lopusta. Kaikkiaan 11 Arezun sukulaista katosi Sinjarin taistelujen jälkeisessä kaaoksessa. Heidän joukossaan oli myös hänen sisarensa.

Noorin perhe taas pakeni Rakkasta ja hajosi. Perheen naiset elävät Turkissa ja miehet ovat matkanneet jonnekin päin Eurooppaa etsimään elantoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Noor ei kadu perheensä tekoja.

”Kaikki naapurimme olisivat halunneet toimia samoin, mutta heidän rohkeutensa ei riittänyt.”

Lue myös: ”Rukoilen teitä, tuhotkaa islamilainen valtio” – jesiditytön järkyttävä todistus YK:n turvaneuvostossa

Mainos