Jo yli 40000 parantunut koronaviruksesta

Samalla virus jatkaa leviämistään.

Yhdysvaltalaislaskurin mukaan jo yli 40[nbsp]000 ihmistä on parantunut koronaviruksesta maailmanlaajuisesti. Tartuntoja on noin viidessäkymmenessä maassa ja lähes 87[nbsp]000 ihmistä on saanut tartunnan. Kuolleita on yli 2[nbsp]900.

Eniten tartunnan saaneita on Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Italiassa. Suomi on kolmella tartunnallaan yksi vähiten tartuntoja saaneista maista, Ruotsissa vahvistettuja tartuntoja on 12.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Irlanti ja Luxemburg kertoivat lauantaina ensimmäisistä koronavirustartunnoistaan. Pahiten virus on koetellut Euroopassa Italiaa, jossa tartunnan saaneita on yli 3[nbsp]000 ja 29 ihmistä on kuollut. Etelä-Korea on puolestaan kertonut 376 uudesta tartuntatapauksesta.

BBC kertoo Yhdysvaltojen vahvistaneen ensimmäisen koronavirukseen kuolleen ihmisen. Maan viranomaiset kertovat kuolleen potilaan olleen yli 50-vuotias washingtonilainen mies, jolla oli pitkäaikaissairauksia. Washingtonissa tutkitaan nyt mahdollisia tartunnalle altistuneita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kuvaillut tartunnan laajempaa leviämistä todennäköiseksi, mutta kehottaa kansalaisia rauhallisuuteen, sillä maa on varautunut koronavirustartuntoihin.

Mainos