Espanjan kuningas Juan Carlos on vieraillut junaonnettomuuden uhrien luona sairaalassa, kertoo BBC.
Kuningas sanoi junaonnettomuudessa kuolleiden 80 ihmisen perheiden tuskan koskettavan koko Espanjan kansaa.
Pääministeri Mariono Rajoy on julistanut koko maahan kolmen päivän suruajan.
Viranomaisten mukaan yksi junan kuljettajista on joutunut virallisen tutkinnan kohteeksi. Oikeus on määrännyt veturinkuljettaja Francisco Jose Garzon Amon kuulusteltavaksi sairaalassa.
Tuomari kuulustelee Ylen mukaan häntä todennäköisesti tänään. Lehtitietojen mukaan veturinkuljettaja olisi kertonut juuri ennen junan suistumista raiteilta, että juna kulki 190 kilometrin tuntivauhtia.
Santiago de Compostelan tuhoisan junaturman 80 kuolonuhrista on torstai-iltaan mennessä tunnistettu 67. Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi 130 ihmistä. Kriittisessä tilassa on 33 ihmistä, ja heistä neljä on lapsia.
Espanja kansallisen junayhtiön Renfen mukaan on liian aikaista sanoa, mikä aiheutti onnettomuuden, kertoo BBC.