Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä neuvoo hallitusta tekemään sellaisia säästöjä, jotka vaikuttavat velanoton määrään tänä vuonna ja ensi vuonna.
– Seuraava hallitus jatkaa siitä, Sipilä sanoi puhuessaan tänään Vero 2014 -tapahtumassa Helsingissä.
Sipilä huomauttaa, että kolmen miljardin sopeutussumma, jolla velkaantuminen käännetään laskuun, on hallituksen itse itsellensä asettama.
– On rehellistä todeta, että meidän on luotava ohjelma velaksi elämisen lopettamiseksi. Silloin ei puhuta kolmesta miljardista vaan 7–8 miljardista.
Suomen valtio ottaa sen verran velkaa vuosittain menojen kattamiseen.
Sipilä kertoi perehtyneensä Suomen valtion budjettikirjoihin sairauslomallansa. Nykyiset tulot riittävät 5–6 vuotta sitten olleisiin menoihin.
– Meidän pitää palata elintasossamme talousromahdusta edeltävään ajankohtaan. Budjettikirjaa selatessa ainakin itselleni tuli selväksi, että pystymme säästämään ja tehostamaan toimintojamme.
Sipilän mielestä budjettikirjan jokaisesta kohdasta voi säästää. Sen sijaan bruttoveroastetta ei ole järkevää nostaa.
Kuuden vuoden aikataulu
Sipilä täsmensi puheensa jälkeen, että 7–8 miljardin euron aukko pitäisi kuroa umpeen kuuden vuoden kuluessa.
Tänä ja ensi vuonna leikkauksia voitaisiin Sipilän mielestä tehdä OECD:n suositusten verran, eli 0,5–1 prosenttia bruttokansantuotteesta ilman, että talouskasvu häiriintyy.
– Suomen osalta se tarkoittaisi vajaasta miljardista vajaaseen kahteen miljardiin vuodessa. Mutta eihän 7–8 miljardia tarvitse säästää, vaan toivottavasti saadaan mahdollisimman iso osa rakenteellisista uudistuksista ja talouskasvuhan kuroo korkean bruttoveroasteen ansiosta eroa kiinni, ellemme me nosta menojamme, Sipilä totesi Verkkouutisille.