Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) keskustelee maanantaina käytännön asioista kokoomuksen uuden puheenjohtajan, sisäministeri Petteri Orpon kanssa.
– Tämä tulee ilman muuta tarkoittamaan ministerivaihdoksia, Juha Sipilä toteaa.
Niiden aikataulua ei hänen mukaansa ole vielä lyöty lukkoon. Petteri Orpo on kertonut jo etukäteen ottavansa valtiovarainministerin salkun, mikäli tulee valituksi.
Sipilän mukaan hänellä ei ole vielä tietoa siitä, tuleeko hallitukseen muitakin muutoksia. Pääministeri ei usko, että kokoomuksen ja keskustan välillä vaihdellaan ministerinsalkkuja. Kokoomuksen salkkujen kierrätys on hänen mukaansa puolueen sisäinen asia.
– Näin mennään. Kokoomus valitsee pesteilleen.
Sipilä kommentoi kokoomuksen puheenjohtajavaalin tuloksia tuoreeltaan keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella. Petteri Orpo voitti istuvan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin vaalin toisella kierroksella äänin 441,4–361.
Sipilä kertoo onnitelleensa Orpoa ja kiittäneensä Stubbia viimeisen kahden vuoden yhteistyöstä.
– Tunnen molemmat miehet ihan yhtä hyvin, ja tiedän, että molempien kanssa yhteistyö sujuu, Sipilä muotoilee.
Hän ei lähde kommentoimaan vanhan ja uuden kokoomusjohtajan eroja.
– Jokainen meistä on persoona, ja he ovat hyvin erilaisia persoonia, Sipilä tyytyy sanomaan.
Pääministeri myöntää kokoomuksen puheenjohtajakilvan häirinneen hallitustyötä.
– Totta kai se vaikuttaa, kun keskeiset ministerit olivat aika kiireisiä, mutta ei meillä mitään isoa sen takia jäänyt päättämättä. Varsinkin viimeisten päivien aikana päätöksenteko oli aika tiukkaa. Siirsimme joitakin asioita eteenpäin.
Hallitusohjelmaa ei avata
Petteri Orpo on sanonut haluavansa avata hallitusohjelman kirjauksia. Sipilän mukaan siihen ei kuitenkaan lähdetä.
– Strateginen hallitusohjelma on tehty ja siihen kaikki hallituspuolueet ovat tyytyväisiä.
Hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan pääministerin mukaan kuitenkin etsiä uusia keinoja.
– Työllisyysastetavoite on 72 prosenttia, ja me tiedämme, ettei nykyisillä keinoilla 72 prosenttiin päästä. Olemme yhdessä sopineet, että budjettiriiheen mennessä mietitään lisää keinoja.
Keskustelussa on Sipilän mukaan esillä muun muassa paikallisen sopimisen edistäminen.
– En usko, että hallituksen peruslinjaan tulee muutoksia.