Juha Sipilä uskoo terveytensä kestävän pääministerin työn

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä uskoo, että hänen terveytensä kestäisi mahdollisen pääministerin tehtävän "rääkin".

– Kyllä uskon siihen, että sallii. En lähtisi tavoittelemaan edes keskustan puheenjohtajuutta, ellen uskoisi siihen, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vastasi Helsingin Sanomien kysymykseen Vero 2014 -tapahtumassa.

Sairauslomalla oleva Sipilä piti tänään Helsingissä järjestettävässä verotapahtumassa puheen oppositiopuolue keskustan talous- ja verolinjauksista.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskustalla on kesällä puoluekokous, jossa Sipilän puheenjohtajuus on katkolla. Hän katsoo voivansa jatkaa puolueen puheenjohtajana.

Sipilä kertoi, että viimekesäinen keuhkoveritulppa oli edelleen keuhkoissa, kun hän hakeutui hoitoon, mutta nyt se on saatu pois uudella lääkkeellä. Paraneminen alkoi kaksi viikkoa sitten. Lääkäri oli antanut Sipilälle ohjeeksi hoitaa terveyttään kuntoilemalla, pudottamalla painoa ja hillitsemällä työntekoa.

Verotapahtuma oli Sipilän ensimmäinen julkinen esiintymisen sitten tammikuun lopun. Hän aikoo palata eduskuntatyöhön ensi viikon maanantaina. Alun perin Sipilän oli tarkoitus palata töihin jo helmikuun lopussa.

Mainos