Juhana Vartiainen: Emme ole oppineet elämään markkinataloudessa

Kokoomuksen kansanedustaja näkee vapaat markkinat parhaana mahdollisuutena hyvinvointivaltion rahoittamiseen.

Kokoomuksen kansanedustajan Juhana Vartiaisen mukaan Suomen älyllinen uudistuminen kumpuaa markkinaliberalismista.

– Suomi ei ole oikein oppinut ja tottunut elämään markkinataloudessa. Me teollistuimme niin myöhään ja aika valtiojohtoisin keinoin, Vartiainen pohtii Verkkouutisten haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa markkinaliberalismi nähdään turhan usein mörkönä.

– Markkinoihin ja kilpailuun liitetään Suomessa valtavia pelkoja. Olemme mitä vahvimmin tällainen saavutetun edun yhteiskunta ja se on syvällä ajattelussamme.

Vartiainen valittiin hiljattain kokoomuksen Suomen Toivo -ajatuspajan hallituksen puheenjohtajaksi. Hän on ensimmäinen virkaan noussut puoluetoimiston ulkopuolinen henkilö. Aiemmin Vartiainen on toiminut muun muassa VATT:n ylijohtajana.

Hän toivoo, että ajatuspaja näkyisi nykyistä enemmän.

– Nykyaikainen aatteellinen työ tehdään ennen kaikkea mediakeskustelun kautta, mutta älyllisesti.

Suomen Toivosta on Vartiaisen mukaan tehtävä keskeinen poliittisen ja älyllisen keskustelun edistäjä.

– Uskoisin, että yksi hyvä tapa olisi siivota kokoomuksen komerot. Haettaisiin sieltä rohkeasti ja avoimesti läpivalaisten se, että mistä asioista on erimielisyyttä.

Vartiaisen mukaan keskustelua voitaisiin käydä esimerkiksi työreformeista tai ulkopolitiikan suuntauksista. Hän teroittaa, ettei kokoomuksen sisällä kuitenkaan ole suuria linjaeroja, vaikka mediasta joskus erilaisen kuvan saisikin.

”Usko demareihin meni”

Poimintoja videosisällöistämme

Juhana Vartiainen on entinen demari. Hän loikkasi kokoomukseen viime eduskuntavaaleissa. Sittemmin häntä on parjattu jopa kokoomuksen oikeistosiiven edustajaksi.

– Jos niin haluaa sanoa, voin sitä markkinaliberalismissa ja työelämän uudistuksissa ollakin. Mutta minua ei taas häiritse aika korkea veroastekaan. Ajattelen, että markkinaliberalismilla luodaan niin vahva työllisyyden ja tuotannon pohja, että meillä on varaa korkeatasoisiin palveluihin, Vartiainen sanoo.

Hän lähti politiikkaan kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Alexander Stubbin pyynnöstä. Usko SDP:n politiikkaan meni Antti Rinteen puheenjohtajakaudella.

Jutta Urpilainen otti askeleita oikeaan suuntaan, mutta ne pienetkin askeleet sitten johtivat siihen, että hänet syrjäytettiin.

– Kun näin Antti Rinteen toiminnan aika läheltä SDP:n talouspoliittisessa työryhmässä, kerta kaikkiaan menetin uskoni sosiaalidemokratian kykyyn hoitaa julkistaloutta ja talouspolitiikkaa ylipäätänsä.

Vartiaisen mukaan kapitalismi ja hyvinvointiyhteiskunta-ajattelu eivät ole toistensa vastavoimia.

– Poliittinen toimintani nojaa vahvasti sekä markkinaliberalismiin että hyvinvointivaltioon. Jos haluamme rahoittaa tämän laajan hyvinvointivaltiolupauksen, on meidän oltava todella markkinaliberaaleja, että saadaan käyntiin niin kova kapitalistinen talous, että tämä voidaan rahoittaa.

– Tarvitaan sekä Tarja Halosta että Margaret Thatcheria. Minusta hyvä poliitikko Suomessa yrittää yhdistää nämä kaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vartiainen kertoo antaneensa saman neuvon kahdelle kokoomuksen kansanedustajalle Elina Lepomäelle ja Kai Mykkäselle, joita hän pitää esimerkkeinä puolueen tulevaisuuden lupauksista.

Vartiainen muistuttaa, että hänen liputtamansa reformit, kuten yleissitovuuden rajoittaminen ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen, veisivät Suomea vasta lähemmäs pohjoismaista keskitasoa.

– Ideaali on minusta muut Pohjoismaat. Sen pahempaa äärioikeistolaista markkinaliberalismia ei tässä ole tarjolla.

Mainos