Juhana Vartiainen: Kotihoidontuen uudistus ”merkittävin tasa-arvoteko”

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen uskoo kotihoidontuen uudistuksen lisäävän sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdotti puolitoista vuotta sitten, että kotihoidontukea pitäisi lyhentää. Nyt hallitus on päättänyt puolittaa tuen vanhempien kesken. Yhteisöpalvelu Twitterissä Vartiainen luonnehti päätöstä ”merkittävimmäksi tasa-arvoteoksi pitkään aikaan”.

– Me olemme kerta toisensa jälkeen nähneet, että työurien ja palkkojen tasa-arvo ei etene sillä, että annetaan naisille suurempia palkankorotuksia tulosopimusneuvotteluissa, Vartiainen sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vartiainen havaitsi tutkimuksessaan Ruotsissa, että naisvaltaisille matalapalkka-aloille annetut erityiskorotukset liudentuivat pois muutamassa vuodessa.

Tutkimuskirjallisuuden perusteella keskeinen rakenteellinen taustatekijä naisten ja miesten erilaiselle työmarkkina-asemalle on naisten suuremmat poissaolot työelämästä sekä työuran katkonaisuus.

– Naiset ottavat suuremman vastuun perheestä silloin, kun ollaan muuten siinä iässä, että tehdään uraa ja palkka nousee miehillä nopeasti. Se näkyy naisten palkoissa ja työurissa vielä senkin jälkeen, kun on palattu työelämään.

Uudistuksessa sudenkuoppansa

Vartiainen arvioi, että kotihoidontuen uudistus todennäköisesti vaikuttaa perhevastuiden jakaantumiseen nykyistä tasaisemmin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Se saattaa pikkuisen lisätä miesten perhevastuita, tuskin kovin paljon, mutta vähentää kuitenkin epäsymmetriaa sukupuolten välillä.

Vartiainen myöntää, että uudistuksessa on kuitenkin sudenkuoppansa.

– Voi käydä niin, että osa sellaisista naisista, jotka muuten olisivat olleet kotihoidontuella, ilmoittautuvat työttömiksi työnhakijoiksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

VATT:n tutkija Tuomas Kosonen arvioi, että lyhyellä aikavälillä kotihoidontukiuudistuksen kustannukset julkiselle taloudelle saattavat olla yhtä suuret kuin tuotot, koska päivähoidon tarve lisääntyy.

Muutoksella olisi luultavasti vain pieni vaikutus isien työllisyyspäätöksiin, koska isät eivät nykyisinkään käytä keskimäärin kuin yksittäisiä kuukausia kotihoidontukea.

Pitkällä aikavälillä vaikutus julkiseen talouteen saattaa olla positiivinen äitien työllisyyden parantuessa.

Mainos