– Suomi jatkaa 7,3%:llaan työttömyyden suurvaltojen joukossa Eurostatin vertailevassa tilastossa, Juhana Vartiainen tviittaa.
Hän on jakanut tästä löytyvän Eurostatin työttömyystilaston. Siinä missä Suomen työttömyysluvut huitelevat liki 7,5 prosentissa, ollaan Saksassa 3,4 prosentissa, Norjassa 4,0 prosentissa, Tanskassa 4,8 prosentissa ja Ruotsissa 6,5 prosentissa.
– Minusta ”kolmikannan” omakehua on vaikea käsittää, Juhana Vartiainen toteaa.
Kansanedustajalta kysytään tviitin kommenttiketjussa muun muassa, mikä Suomessa on hänen mielestään mennyt vikaan naapureihin verrattuna.
Juhana Vartiainen huomauttaa ensin, että Ruotsin työttömyys on Suomeen verrattuna tavallaan lukuja alempana, koska työvoimassa on siellä Suomea enemmän vaikeasti työllistyviä pakolaisia.
– Meidän ongelmat: passivoiva sosiaaliturva, superjäykkä työlainsäädäntö ja työehtosopimukset, Vartiainen jatkaa.
Hän huomauttaa myös, ettei Suomen ja verrokkien eroissa ole kyse automaation vaikutuksista. Robotisaation aste on esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa Suomea korkeampi.
Suomi jatkaa 7,3%:llaan työttömyyden suurvaltojen joukossa Eurostatin vertailevassa tilastossa. Muut pohjoismaat: 2,6%, 3,4%, 6,5%. Minusta "kolmikannan" omakehua on vaikea käsittää. https://t.co/jV0mXDmAtz
— juhana vartiainen (@filsdeproust) November 5, 2018
Tilastointi on lähes samaa, mutta Ruotsin työttömyys on sillä tavalla meihin verrattuna vieläkin alempana, että työvoimassa on siellä enemmän vaikeasti työllistyviä pakolaisia. Meidän ongelmat: passivoiva sosiaaliturva, superjäykkä työlainsäädäntö ja työehtosopimukset.
— juhana vartiainen (@filsdeproust) November 5, 2018