Juhana Vartiainen: Tämä on Suomen talouden kylmä totuus

Kokoomuksen kansanedustaja muistuttaa, että julkisessa taloudessa on yhä kestävyysvaje.

Kansanedustaja ja taloustieteilijä Juhana Vartiaisen mukaan finanssipolitiikan pahimmat virheet tehdään Suomessa ja muuallakin nousukausina.

– Tiedämme historiasta, että Suomellakin on ollut taipumus löysätä julkistalouden hoitoa juuri vaalivuonna, hän kirjoittaa Nykypäivän kolumnissaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vartiainen muistuttaa, että vaikka talous kasvaakin nyt peräti kolmen prosentin vauhtia, ei se jää sille tasolle. Kun suhdannetasapaino joskus ensi vuoden aikana tavoitetaan, on luvassa hänen mukaansa noin puolentoista prosentin kasvua.

– Vuoden päästä käytävät budjettineuvottelut ovat Petteri Orpon (kok.) valtiovarainministeriyden kovin testi. Silloin vaalit ovat lähellä ja gallup-paniikki riittää. Sekä omilta että hallituskumppaneilta tulee satelemaan äänekkäitä vaatimuksia menokurin höllentämisestä ja verohelpotuksista, Juhana Vartiainen varoittaa.

Hänen mukaansa on ”kylmä tosiasia”, että julkisessa taloudessa on yhä noin 4-6 miljardin euron kestävyysvaje. Sen verran julkista taloutta olisi vahvistettava suhdanteista riippumatta. Lisäksi ikäsidonnaiset menot tulevat kasamaan rajusti 2020-luvulla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Siksi finanssipolitiikan kurinalainen linja on se mitä Suomi tarvitsee. Mutta myös kokoomus ja Petteri tarvitsevat, jos vuoden 2019 jälkeen ollaan pääministeripuolue. Kurinalaisuus on kokoomukselle investointi tulevaisuuteen. Hyvä hallitustyö vuosille 2019–2023 alkaa jo tämän hallituksen aikana. Mitä vähemmän nyt luvataan puuta heinää, sitä helpompi on toimia seuraavassa hallituksessa.

Tuore budjettikeskustelu sisälsi Juhana Vartiaisesta hallituspuolueidenkin taholta liikaa kansaa kosiskelevia eleitä.

– Toki finanssipolitiikan peruslinja piti, mutta vuoden päästä on vaikeampaa. Kokoomuksen ja koko hallituksen pitää myös muistaa, että kansainvälinen noususuhdanne voi katketa. Poliittisten riskien lista on pitkä.

Mainos