Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen avaa tästä löytyvässä blogissaan Suomen julkistalouden ongelmaa. Hän käy läpi John Maynard Keynesin klassikkoteosta The General Theory of Employment, Interest and Money.
– Keynes on ohittamaton hahmo makrotalousteoriassa, ja tavalla tai toisella hänen ajatuksensa määrittävät edelleen talouspolitiikan agendaa — ja erityisesti nyt. Mutta samalla pitää tiedostaa, että keynesiläinen suhdannesäätely ei ole ratkaisu julkistaloutemme rakenteellisiin ongelmiin. Keynes kirjoitti siitä, miten herkästi kapitalistinen talous juuttuu resurssien alikäytön tilanteeseen, Juhana Vartiainen sanoo.
Hän muistuttaa, etteivät Suomen julkistalouden ongelmat ole ”keynesiläisiä ongelmia”.
– Keynesin kritiikki ei koske tilannetta, jossa täystyöllisyyden vallitsessakin kärsimme rakenteellisesta epäsuhdasta julkisen vallan sitoumusten ja julkisen vallan resurssien välillä, Vartiainen toteaa.
Hänen mukaansa tämä on itsestään selvää ekonomisteille, mutta olisi äärimmäisen tärkeää, että poliitikot ymmärtäisivät saman asian.
Juhana Vartiainen avaa asiaa esimerkillä. Siinä Suomen talous koostuu kolmesta henkilöstä: teollisuustyöläisestä, sairaanhoitajasta ja eläkeläisestä, jotka vaihtavat keskenään tavaroita ja palveluita. Sairaanhoitaja ja teollisuustyöläinen ovat esimerkissä molemmat täystyöllistettyjä, eli eivät halua tehdä vallitsevalla palkkatasolla enempää työtä.
– Teollisuustyöläinen tuottaa talouden tarvitsemat hyödykkeet, sairaanhoitaja hoitaa eläkeläistä (suuren osan ajastaan) ja teollisuustyöläistä (pienen osan ajastaan), Vartiainen avaa.
Eläkeläinen saa eläkkeensä eläkemaksuista, jotka sairaanhoitaja ja teollisuustyöläinen maksavat, ja veroista kustannetaan sairaanhoitajan palkka.
Tilanne muuttuu, kun esimerkin miniyhteiskunta ikääntyy, eli eläkeläisiä onkin kaksi yhden sijasta. Tässä Vartiainen kehottaa ajattelemaan Suomea.
– Mikään keynesiläinen suhdannesäätely ei poista sitä ongelmaa, että talouden resurssit eivät enää riitä aiempaan resurssien jakoon. Keskuspankki ei voi painaa sairaanhoitajia tai teollisuustyöläisiä. Jonkin pitää muuttua reaalitaloudessa, jotain pitää muuttaa rakenteellisesti – on syytä esimerkiksi pidentää teollisuustyöläisen ja sairaanhoitajan työaikaa tai alentaa sairaanhoidon tasoa, tai tuoda ulkomailta toinen teollisuustyöläinen tai hyväksyä kaikkien elintason lasku — tai jotain vastaavaa, Juhana Vartiainen toteaa.