Valtiovarainministeriön keskiviikkona julkaistun ennusteen mukaan talous supistuu 5,5 prosenttia vuonna 2020. Työllisyysaste laskee ennusteen mukaan 71 prosenttiin. Samalla työttömien määrä kasvaa selvästi ja työttömyysaste nousee kahdeksaan prosenttiin.
Ensi vuonna BKT:n arvioidaan kasvavan 1,3 prosenttia. Kasvu kuitenkin hidastuu ja vuonna 2024 sen arvioidaan olevan enää 0,8 prosenttia. Velkasuhde olisi 2024 lähellä 80 prosenttia.
Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen huomauttaa tästä keskipitkän aikavälin ennusteesta.
– Huomaa, että julkistalouden alijäämä 2024 on 3,7% bkt:sta eli n 9,5 mrd euroa – vaikka tuotantokuilu nolla eli vallitsee suhdannetasapaino. Ja työttömyys 7,8%. Tuo ennuste on muutettava ja se on hallituksen tehtävä, Vartiainen sanoo.
Koronatoimien talousvaikutuksia on vaikea arvioida. VM:n ennusteeseen liittyy huomattavaa epävarmuutta ja hajonta on suuri. Synkimmässä skenaariossa talous supistuisi 12 prosenttia.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki huomauttaa vuoden 2021 kasvun jäävän melko maltilliseksi. Toipuminen olisi siis hidasta.
– Työttömyysaste ei kuitenkaan nouse kovin korkealle, vaikka työllisyysaste jää matalahkoksi. Moni jää siis työmarkkinoiden ulkopuolelle. Rakenneuudistuksille taitaa yhä olla tarvetta, hän tviittaa.
Myös VM:n kansantalousosaston päällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander muistuttaa taloutta vauhdittavien toimien tärkeydestä.
– Ratkaisut, joilla talouteen saadaan lisää investointeja, työllisyyttä ja kasvua, ovat nyt entistä tärkeämpiä. Vain niiden avulla julkinen #talous saadaan vakautettua ja julkisen vallan velvoitteet kyetään hoitamaan edelleen ikääntyvässä Suomessa.
Uunituoreen VM-talouskatsauksen näkemys 2019-2024. Huomaa, että julkistalouden alijäämä 2024 on 3,7% bkt:sta eli n 9,5 mrd euroa – vaikka tuotantokuilu nolla eli vallitsee suhdannetasapaino. Ja työttömyys 7,8%. Tuo ennuste on muutettava ja se on hallituksen tehtävä! #reformit pic.twitter.com/clhisFneAJ
— juhana vartiainen (@filsdeproust) April 16, 2020
VM:n ennusteessa vuoden 2021 kasvu jää melko maltilliseksi, eli toipuminen koronasta on hidasta. Työttömyysaste ei kuitenkaan nouse kovin korkealle, vaikka työllisyysaste jää matalahkoksi. Moni jää siis työmarkkinoiden ulkopuolelle. Rakenneuudistuksille taitaa yhä olla tarvetta. https://t.co/3ya9ZuP4El
— Pasi Kuoppamäki (@Pasi_Kuoppamaki) April 16, 2020