Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan keväällä valmistuva Nato-selvitys antaa faktoja asian kansalaiskeskustelulle. Se on hänen mielestään jämähtänyt ”kylmän sodan juoksuhautoihin”.
”Selvityksestä tulee monialainen analyysi, joka jää ulko- ja turvallisuuspoliittiselle johdolle keskusteltavaksi. Johdon tehtäväksi jää päättää, miten jatketaan. Nato-kivi on syytä kääntää ja katsoa syvällisesti”, Niinistö toteaa Kalevan haastattelussa.
Hän muistuttaa Suomen Nato-suhteen olevan tiivis.
”Olemme olleet yli 20 vuotta Naton kumppanimaa. Alussa puhuttiin rauhankumppanista. Esimerkiksi Ukraina on Naton rauhankumppani, mutta viimeistään Ukrainan-kriisi on opettanut, että kumppanimaa ei nauti mitään turvatakuita”, puolustusministeri sanoo.
Niinistön mukaan nykyisen Naton roolissa on nähtävissä paluu perustehtävään eli jäsenmaiden puolustamiseen.
Niinistö katsoo, ettei Suomi ole ollut puolueeton maa enää EU:hun liittymisen jälkeen.
”Olemme sotilaallisesti liittoutumaton maa, mutta poliittisesti olemme liittoutunut EU-maa. Tässä mielessä emme ole Sveitsin kaltainen maa.”
”Ei pidä maalata Nato-mörköä seinälle, mutta ei toisaalta pidä kuvitella, että Nato olisi taikasana, jolla kaikki kansallisen puolustuksen ongelmat ratkaistaisiin. Asia ei ole ollenkaan yksiselitteinen, eli senkin takia Nato-selvitys on tarpeellinen”, Niinistö arvioi.
Niinistön mukaan Suomi pystyy yhä aseistamaan tarvittaessa puoli miljoonaa miestä ja naista.
”Perinteisen sodankäynnin keinoin tänne on erittäin vaikeata minkään maan pahoissa aikeissa tulla. Tämä on viesti, jonka Suomi haluaa lähettää maailmalle.”
Niinistön mukaan myös puolustusliiton solmiminen Ruotsin kanssa on samaan aikaan mahdollista.
Painopiste harjoituksissa
Naton toiminnan painopiste on Jussi Niinistön mukaan siirtymässä harjoitustoimintaan, joka palvelee 5. artiklaa ja sen tarkoitusperiä. Aiemmin harjoitustoiminta keskittyi vielä pitkälti kriisinhallintaan.
”Olemme olleet jo jonkin aikaa Naton kehittyneessä kumppaniohjelmassa yhdessä Ruotsin, Australian, Georgian ja Jordanian kanssa. Voisi sanoa, että olemme kultapossukerhossa, jossa harjoitustoiminnasta on tarkoitus saada yhä enemmän irti.”
Vastaavaa toimintaa ei Niinistön mukaan saataisi aikaan yksin tai pohjoismaisella tasolla.