Jussi Niinistö USA:n medialle: Suomi selviää tarvittaessa omillaan

Puolustusministerin mukaan Suomi haluaa ostaa parasta mahdollista puolustusmateriaalia.

Yhdysvalloissa huolitaan puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan siitä, että Euroopan pysyvä rakenteellinen puolustusyhteistyö (PRY) johtaa siihen, että kaikkien EU-maiden olisi ostettava puolustusmateriaalinsa vain EU:sta.

– Suomi ei halua sen menevän näin, Niinistö toteaa amerikkalaisen Defense Newsin haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Puolustusministerin mukaan Suomi haluaa hankkia parasta mahdollista puolustusmateriaalia sieltä mistä sitä on saatavilla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Olemme olleet vuodesta 1992 – kun Suomi päätti ostaa F-18-hävittäjiä – lähtien käytännössä naimisissa Yhdysvaltojen puolustusteknologian kanssa. Ostamme myös paljon tavaraa Israelista, Niinistö huomauttaa.

Suomen kaltaisen liittoutumattoman maan on kyettävä Jussi Niinistön mukaan tarvittaessa hoitamaan puolustuksensa omillaan.

– Toivomme toki, että kumppanit tulevat avuksemme, mutta (pärjäämme) yksin, mikäli se on tarpeen. On tärkeää ettei PRY sulje pois EU:n ulkopuolisia toimittajia.

Mainos