Sitran yliasiamies ja kokoomusvaikuttaja Jyrki Katainen aloittaa lokakuussa Nordean yhteiskuntasuhdejohtajana. Nykypäivä-lehden haastattelussa hän kuvaa intohimon kohteitaan ja elämänarvojaan kolmen asian kautta.
Metsästys
– Opin isältäni metsästyksen. Näin iän myötä olen ollut hyvilläni siitä, että minulla on intohimon aiheita. Ja metsästys on niistä yksi. Olin 12-vuotias, kun suoritin metsästäjätutkinnon. Sen jälkeen kuljin aseen kanssa isän mukana. Sitä ennen kävelin isän perässä. Kun lapsena opin metsästämään, se oli samalla tapa tutustua luontoon aika syvällisesti. Ja oppia sitä arvostamaan. Metsästyksessä luontosuhde ja eettisyys ovat minulle kaikki kaikessa. Tämä tarkoittaa riistan metsästämistä niin, että kanta pysyy elinvoimaisena.
– Metsästykseen liittyy myös sosiaalisia suhteita. Minulla on ystäviä, joiden kanssa metsästän. Yhdessä jaamme kokemuksia ja suunnittelemme tulevia. Metsästän mieluiten kanalintuja: teeriä, metsoja, riekkoja sekä täällä Etelä-Suomessa myös peuroja ja hirviä. Metsästyksen intohimo pohjautuu ikiaikaiseen kulttuuriin, mutta tykkään toki liikkua metsässä ilman asettakin.
Ruoka
– Lapsuudessani perjantai-illat olivat sellaisia, jolloin laitettiin ruokaa, syötiin yhdessä pöydän ympärillä ja juteltiin. Ruuan ei tarvinnut olla välttämättä mitään ihmeellistä, tärkeintä oli se sosiaalinen hetki. Tämä perjantai-illan päivällinen kesti ehkä kaksi, joskus kolmekin tuntia. Olen omilta vanhemmiltani oppinut ruokahetkien merkityksen. Meilläkin perheessä ruualla on nykyisin aika iso rooli. Tytöt osaavat laittaa ruokaa eikä meidän vanhempien tarvitse perustella, miksi haluamme koko perheen istuvan yhdessä pöydän ympärillä. Ne hetket ovat tärkeitä meille kaikille.
– Tähän liittyy myös kansainvälinen ulottuvuus. Kun asuimme Brysselissä, kiersimme paljon Eurooppaa ja erilaiset ruuat ja maut tarjosivat loputtomasti inspiraatiota. Tärkeintä on kuitenkin se sosiaalinen hetki. Joskus kun ei ehdi tai jaksa laittaa ruokaa, sitten vain woltataan. Mutta siinäkin on se hetki, kun syödään yhdessä.
Oodi
– Joka kerta kun näen (Helsingin keskustakirjasto) Oodin, minulle tulee hyvä mieli. Keskellä kaupunkia sijaitsee näin hieno rakennus, joka on sisältä täyttä rautaa – tai kultaa, voisi sanoa. Teini-ikäiset tyttöni viettävät siellä aikaa, vaikka varmasti muitakin paikkoja olisi tarjolla. Oodin suosio kertoo minusta myös suomalaisuudesta. Onhan se aika uskomatonta, että digitaalisen maailman ja sosiaalisen median rinnalla kirjasto pitää meillä pintansa näin tyylikkäällä tavalla.
– Oodi symboloi minulle modernia aikaa, jossa yhdistyvät sivistys, laaja-alainen asioiden ymmärtäminen ja uuden oppiminen, mutta myös yhteisöllisyys. Oodista voi lainata kirjoja, siellä voi käyttää ompelukoneita ja käydä lisäksi yhteiskunnallista keskustelua. Siellä järjestetään aika paljon tilaisuuksia, joissa olen toisinaan itsekin puhujana tai muuten mukana. Minusta on hienoa, että kirjasto on paikka, jonne ihmiset haluavat tulla ja kokea myös yhteisöllisyyttä.