Jyrkkä vetoomus laittomille siirtolaisille: ”Älkää tulko Eurooppaan, vaarannatte henkenne ja rahanne”

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin mukaan yksikään Euroopan valtio ei enää ole läpikulkumaa.

”Vetoomus mahdollisille taloussyistä muuttaville laittomille siirtolaisille: älkää tulko Eurooppaan. Älkää uskoko salakuljettajiin. Yhdestäkään Euroopan maasta ei tule läpikulkumaata”, Donald Tusk tviittaa.

Tusk tapasi torstaina Kreikan pääministeri Alexis Tsiprasin. Kreikka on yksi Euroopan suurimpia siirtolaisten vastaanottajamaita. Hyvin harva maahan tulijoista jää kuitenkaan Kreikkaan. Kreikkaa on myös arvosteltu laajasti sen velvoitteiden laiminlyömisestä rajavalvonnassa ja siirtolaisten rekisteröinnissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuskin mukaan väläytelty Kreikan erottaminen Schengen-alueesta ei kuitenkaan tule toteutumaan.

”Kreikka on osa Schengeniä, euroaluetta ja Euroopan unionia ja myös pysyy niiden osana”, Tusk totesi tavattuaan Tsiprasin.

Tusk korosti, ettei Eurooppa saa jakaantua pakolaiskriisin edessä. Hän varoitti yksipuolisten päätösten olevan haitaksi eurooppalaiselle solidaarisuudelle, vaikka ne voisivatkin olla ymmärrettäviä kansallisella tasolla.

Tuskin mukaan niin kutsuttu ”läpipäästämisprosessi” on lopetettava. Hän toisti twitterissä esittämänsä vetoomuksen siirtolaisille.

”Älkää riskeeratko henkiänne ja rahojanne. Se on turhaa”, hän lisäsi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuskin mukaan Schengenin sääntöjä aletaan jälleen soveltaa, eikä edes Kreikka ole enää läpikulkumaa.

”Meidän täytyy lisätä valtavasti apuamme Syyrian pakolaisille ja Syyrian naapurimaille sekä auttaa lievittämään kaikkein eniten (pakolaiskriisistä) kärsineiden jäsenvaltioiden – ennen kaikkea Kreikan – kokemia vahinkoja”, Tusk totesi.

Hän kiitteli komission keskiviikkona antamaa ilmoitusta 700 miljoonan euron avustuspaketista pakolaiskriisin koettelemille EU:n jäsenvaltioille.

Mainos