Kai Mykkänen: Leviäminen Uudellemaalle tyrittiin

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan tehohoidon riittävyys on varmistettava.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi päättäjille tiistaina huomattavasti aiempaa jyrkemmän viestin koronatilanteesta.

– Valitettavasti ulkomailta tulevien tapausten leviäminen Uudellemaalle tyrittiin, vaikka rajoitukset muuten auttaneet. Nyt on oikein estää leviäminen Uudeltamaalta maakuntiin vapaa-ajan matkustamisen mukana. Mieluummin maalle mummolaan vasta kesällä kuin ei koskaan enää, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo Twitterissä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa nyt saatujen tietojen pohjalta on entistä selvempää, että ainoa eettisesti oikea ratkaisu on lisätä rajoitustoimia, jotta tehohoitopaikat riittävät epidemian pahimmalla viikolla.

– Jos, niin selvitään, Mykkänen toteaa.

Kai Mykkänen kertoi puoluejohtajien Säätytalon kokouksen jälkeen THL:n viestin vakavoituneen 12 päivän takaisesta. Hän viittasi ulkomailta palanneiden matkaajien mukanaan tuomiin virustartuntoihin.

– On täysin pöyristyttävää, että ei ole pystytty jo aiemmin saamaan lentokentältä tulevien karanteenia johdonmukaisemmin kuntoon. Se on kerta kaikkiaan tapahduttava, Mykkänen sanoi.

Helsingin Sanomat kertoi THL:n vakavoituneista arvioista keskiviikkona.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Paikalla olleiden mukaan THL:n laskelmia oli synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200[nbsp]000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista. Tämä oli tiedossa jo viime viikonloppuna, kun hallitus valmisteli valmiuslain käyttöönottoa. Tuolloin THL ei kuitenkaan ollut ehtinyt ottaa lukua huomioon laskelmissaan.

– Sen tajuaminen, että parisataatuhatta suomalaista on tulossa tänne ja että heissä on mahdollisesti paljon tartunnan saaneita, on ollut ilmeisesti ratkaisevaa THL:n skenaarioiden kannalta, eräs paikalla ollut henkilö kertoo HS:lle THL:n arviosta.

Mainos