”Kakku kasvoi, köyhät eivät köyhtyneet”

Ekonomistien mukaan tuloerot eivät ole juuri muuttuneet vuosikausiin.

Tilastokeskuksen tänään tiistaina julkaiseman tulonjakotilaston mukaan tuloerot kasvoivat hieman viime vuonna. Tilastojen mukaan kaikkien tulot kasvoivat. Eniten tulot nousivat kaikkien pieni- ja suurituloisimmissa kymmenyksissä. Ekonomistit huomauttavat, että pidemmällä aikavälillä muutosta tuloeroissa ei juuri ole ollut.

– Tuloerot kasvoivat 2017, mutta myös koko kakku kasvoi, eli köyhät eivät köyhtyneet, vaan kaikkien desiilien reaalitulot nousivat. Aina löytyy tietenkin poikkeuksiakin, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki tviittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen muistuttaa, että tuloeroja voidaan tarkastella vuoden sijasta myös pidemmällä aikavälillä. Hänen mukaansa tuloerot ovat hieman laskeneet kuuden vuoden jaksolla.

– Iso kuva on, että tuloeroissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia tällä vuosituhannella, Kärkkäinen arvioi.

Etlan tutkija Ville Kaitila on samoilla linjoilla.

– Varallisuuserojen kehityksestä tämä ei suoraan kerro, hän toteaa tilastosta.

Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Timo Vesala toteaa 2010 keskiarvon tuloeroissa olevan yhä edellisen vuosikymmenen alapuolella. Hänen mukaansa gini-tasot ovat kansainvälisesti matalat.

Myös kokoomuksen kansanedustaja ja taloustieteilijä Juhana Vartiainen huomauttaa isosta kuvasta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Talous on kasvanut ilman että tuloerot ovat kasvaneet. Hyvä näin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mainos