Kalle Jokinen ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa

Kansanedustaja jättää tehtävänsä ensi keväänä.
Kalle Jokinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kalle Jokinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kansanedustaja Kalle Jokinen (kok.) ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän kertoo asiasta tiedotteessa.

– Tämän päätöksen tekeminen on ollut todella vaikeaa, sillä olen pitänyt työstäni kansanedustajana. Kun minut valittiin eduskuntaan, ajattelin että kansanedustajan tehtävä on palveluammatti kuten poliisin työ. Molemmissa eteen tulee ”hälytystehtäviä”, jotka pyrin hoitamaan mahdollisimman hyvin niiden ihmisten eduksi, joita tehtävä koskee. Mottoni on ollut: ”Asioita ei tapahdu, niitä tehdään”, Jokinen kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jokinen nousi eduskuntaan vuonna 2009 varasijalta ja on toiminut kansanedustajana yhtäjaksoisesti sen jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kiitän jokaista äänestäjääni ja tukijaani, että olette luottaneet minuun. Kun äänestäjä antaa äänensä, sen ainoan, se on arvokas luottamuksen osoitus eikä sen saatuaan voi suhtautua tehtävään kevyesti.

Jokisen mukaan eduskuntatyön jälkeen hänelle on kertynyt työvuosia yli 42 vuotta.

– Olen ollut onnekas, etten ole ollut koskaan työttömänä, eikä tarkoitukseni ei ole heittäytyä vieläkään vapaalle. Uskon, että tekevälle aina töitä löytyy. Tehtäväni kansanedustajana jatkuu vielä täysillä ensi kevääseen ja sen jälkeen kohtaamme toivottavasti muissa merkeissä, Jokinen toteaa.

Mainos