Myös Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toimivan Ilkka Kanervan (kok.) matka suuntautuu Kiovaan ja Itä-Ukrainassa sijaitsevaan Dnipropetrovskiin 27.–30. huhtikuuta 2014.
Matkan aikana Kanervan johtama valtuuskunta tapaa paikallista johtoa, puolueiden ja kansalaisyhteiskunnan edustajia sekä paikalla olevia pitkäaikaisia tarkkailijoita. Tämä on jo toinen kerta, kun Kanerva käy Ukrainassa valmistelemassa presidentinvaalien vaalitarkkailua. Edellinen Kiovaan suuntautunut valmistelumatka järjestettiin maaliskuun lopussa.
Ukrainan parlamentti teki helmikuussa päätöksen, että maassa järjestetään ennenaikaiset presidentinvaalit 25. toukokuuta 2014. Vaaleissa on noin 35, 9 miljoonaa äänioikeutettua.
57 jäsenmaan muodostama Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö on maailman laajapohjaisin turvallisuutta käsittelevä alueellinen järjestö. Euroopan ja Keski-Aasian maiden lisäksi jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada. Parlamentaarisen yleiskokouksen näkyvin tehtävä on kansainvälinen vaalitarkkailu.