Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin lakimies ja entinen New Yorkin pormestari Rudolph ”Rudy” Giuliani varoittaa presidentin erottamisen seurauksista. Hänen mukaansa mitään oikeita perusteita virkarikossyytteelle ja erottamiselle ei ole.
– Virkarikossyyte voisi tulla vain poliittisista syistä ja Yhdysvaltain kansa nousisi kapinaan sitä vastaan, Giuliani toteaa Sky Newsin haastattelussa.
Presidentti Trumpin entinen lakimies Michael Cohen on myöntänyt oikeudessa järjestäneensä vaalikampanjan aikana kahdelle naiselle rahaa vastineeksi siitä, etteivät he kerro julkisuudessa väitetyistä suhteistaan Trumpiin. Oikeus katsoo maksut laittomaksi kampanjarahoitukseksi. Cohen kertoi suorittaneensa maksuja presidentin ohjauksessa.
Etenkin demokraattien mukaan tapaus voi merkitä sitä, että myös presidentti on ottanut osaa rikokseen. Cohenin lakimies on sittemmin kertonut medialle, että hänen asiakkaallaan on myös tietoa Trumpin kampanjan Venäjä-yhteistyöstä.
Rudy Giulianin mukaan on ”väistämätöntä”, että Donald Trump ei saa virkarikossyytettä. Presidentin lakimies tyrmää myös väitteet siitä, että Michael Cohenilla olisi annetavana tietoja Venäjä-tutkintaan.
– Tämä Cohen-kaveri ei tiedä mitään yhteistyöstä Venäjän kanssa, hän ei tiedä mitään viranomaisten estelystä. Hän on massiivinen valehtelija.
Donald Trump on itse vastannut viime aikojen syytöksiin toteamalla, että hänen ”ainoa syntinsä oli voittaa vaalit kierolta Hillary Clintonilta”.
– Mielipidemittausten mukaan pärjäisin nyt vielä paremmin, presidentti lisäsi perjantaina.