Kansanedustaja Terhi Koulumies (kok.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen lähisuhdeväkivaltaan liittyvästä niin sanotusta ”pakottavasta kontrollista” ja kunniaväkivallan tunnistamisesta sekä siihen puuttumisesta.
– Vihdin Nummelassa tehtyä henkirikosta, jonka oikeuskäsittely alkoi viime vuoden lopussa, on pidetty Suomen ensimmäisenä kunniamurhana. Kunniaväkivaltaa tapahtuu Suomessa kuitenkin paljon enemmän. Sen tunnistaminen on haastavaa eikä kaikkia muotoja tunnisteta vieläkään. Ihmisoikeusliiton mukaan Suomi ei tee riittävästi kunniamurhien ehkäisemiseksi. Pakottavaan kontrolliin ja kunniaväkivaltaan tulee myös puuttua kovemmilla rangaistuksilla, Koulumies kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään.
Koulumies huomauttaa, että kunniaväkivalta ja kunniaan liittyvä kontrolli ei ole vain fyysistä vakivaltaa, joka on usein helpoiten tunnistettavaa, vaan kyseessä on tätä huomattavasti laajempi ilmiö, jossa väkivallan teot ovat vain sen näkyvin osa.
– Kyse on kokonaisvaltaisesta kontrollista. Kontrolli voi kohdistua omaan puolisoon, perheenjäseneen tai sukulaiseen. Kunniakontrollissa keskiössä on erityisesti tyttöjen ja naisten kuviteltu ”siveellisyys”, joka on kytköksissä perheen kunniaan. Kunnian puolustaminen väkivallalla nähdään oikeutettuna ja jopa välttämättömänä.
Hän huomauttaa, että poliisin tietoon saapuvat vakavat väkivallanteot, pahimmillaan henkirikokset, ovat ilmiön näkyvin osa.
– Paljon enemmän on kuitenkin Suomessa eläviä tyttöjä ja naisia, joita kontrolloidaan tavoilla, jotka eivät välity viranomaisten tietoon. Kontrollin muodot eivät kaikissa tapauksissa ole nykyään kriminalisoituja. Ei ole laitonta estää teini-ikäistä nuorta viettämästä aikaa kavereidensa kanssa tai käymästä elokuvissa.
– Jatkuvat ja ylimitoitetut rajoitukset, joiden motiivina ei ole lapsen ja nuoren ikätasoisen kehityksen turvaaminen, vaan perheen kunnian säilyttäminen, ovat kuitenkin haitallisia ja jättävät pitkäkestoiset jäljet. Kontrollointi voi ulottua myös aikuisiin perheenjäseniin.
Koulumies painottaa, että myös parisuhdeväkivallan rinnalla esiintyvään puolison kontrollointiin on tärkeää puuttua. Hänen mukaansa on kuitenkin huomattava ”tavanomaisen” parisuhde- ja lähisuhdeväkivallan ero kunniaväkivaltaan.
– Ensimmäisessä on kyseessä yhden ihmisen toiminta. Jälkimmäisessä on kyseessä järjestelmällisempi, lukuisten ihmisten harjoittama sorto. Keskeistä on ympäröivän yhteisön suhtautuminen – kunniaväkivaltaa harjoittava henkilö ei välttämättä kohtaa yhteisönsä sisällä paheksuntaa. Varsinkin kunniakulttuuriin kasvaneet pojat saattavat oppivat haitallisia käytös- ja ajatusvinoumia, jotka johtavat näkemään tytöt alempiarvoisempina kuin pojat. Tiedämme tutkimusten perusteella, että aikuisten ihmisten ajatusmalleja on vaikeaa muokata, ellei ihmisellä itsellään ole halua muuttua.
Hän muistuttaa, että väkivaltaisessa ihmissuhteessa elävän voi olla hyvin vaikeaa päästä eroon haitallisesta ihmissuhteesta. Kun ihmisen sortamiseen ja väkivaltaiseen kohteluun osallistuu lukuisia ihmisiä, on irtaantuminen, avun saaminen ja väkivallan loppuminen vielä paljon suuremman ponnistelun takana. Ihminen voi joutua eroon koko siihenastisista sosiaalisista turvaverkoistaan ja ihmissuhteistaan.
Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Koulumies kysyy asianosaiselta ministeriltä:
Miten hyvin Suomessa nykyisin tunnistetaan pakottava kontrolli henkisen väkivallan ilmentymänä ja toisaalta kunniaväkivalta?
Miten parisuhteissaan ja lähisuhteissaan pakottavaa kontrollia kokevia ihmisiä voitaisiin auttaa nykyistä paremmin?
Onko lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä sekä yleisemmin viranomaisilla keinot tunnistaa pakottavaa kontrollia ja kunniaväkivaltaa sekä puuttua siihen?
Millä lainsäädännöllisillä keinoilla näihin väkivallan muotoihin voitaisiin puuttua paremmin?
Tulisiko pakottavasta kontrollista ja kunniaväkivallasta tehdä rikosten rangaistusten koventamisperuste?
Millä keinoin kunniaväkivaltaan syyllistyneitä ihmisiä autetaan vankiloissa? Tunnistetaanko väkivallan erityispiirteet ja yhteisön merkitys väkivallanteon taustalla?