– Emme siis kiellä emmekä suosittele emme myöskään ohjeista kansalaisia yleisesti. Tiedotteessa todettu perustelut, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo Twitterissä.
Hän viittaa tästä löytyvään ministeriön tiedotteeseen. Siinä kerrotaan, etteivät sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ”anna ohjeistusta tai yleistä suositusta käyttää hengityssuojaimia tai kangasmaskeja julkisilla paikoilla”.
– Tämä yhteinen linjaus on tarpeen kertoa julkisuuteen, koska asiasta on käyty viime päivinä keskustelua erityisesti tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa, STM tiedottaa.
Maskeista on käyty jo pitkään vilkasta julkista keskustelua. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suositteli hiljattain, että oireettomatkin käyttäisivät kangasmaskeja julkisilla paikoilla. Hänen mukaansa hyödyt olisivat haittoja suuremmat. Tämän kerrottiin herättäneen hermostumista STM:ssä. Hallituslähde totesi IL:lle, ettei THL:n pääjohtajalla ole oikeutta tällaiseen ”yksityisajatteluun”.
Julkisten puheenvuorojen lisäksi hämmennystä ovat herättäneet myös muun muassa STM:n muuttuneet ohjeet kasvosuojien käytöstä hoitotyössä.
STM:n lauantain tiedotteessa todetaan, että asiantuntijalausunnot eriävät kankaisten maskien hyödyistä ja haitoista sekä niiden oikeasta ja vääränlaisesta käytöstä. Nämä ovat ministeriön mukaan herättäneet monissa ihmisissä viime päivinä epätietoisuutta ja sekaannusta. Kankaisten maskien todetaan voivan pahimmillaan lisätä tartuntariskiä.
Linjaus on ruokkinut yhä jatkuvaa maskikeskustelua. Esimerkiksi THL:n projektipäällikkö ja epidemiologi Maarit Leinonen vastaa Kirsi Varhilalle, viitaten tiedotteen kohtaan, jossa todetaan, että suositukset voivat muuttua, mikäli uutta näyttöä tai tietoa tulee.
– Voisitteko siis julkaista artikkelit ja/tai muun tieteellisen näytön mahdollisista hyödyistä ja haitoista, johon tämä suositus nojaa? Tiedeyhteisö voisi kenties tulla avuksi uuden tiedon keräämisessä, Leinonen tviittaa.
Toinen kysymys on liittynyt linjauksen muotoiluun. Ministeriötä on pyydetty täsmentämään, että ”emme ohjeista”, on eri asia kuin ”ohjeistamme, että älkää käyttäkö”.
STM vastaa linjan olevan, ettei maskien käyttöä kielletä eikä suositella.
– Emme kiellä, emme myöskään suosittele. Viranomaiset seuraavat tilannetta. Mikäli uutta tutkimusnäyttöä tai tietoa tulee, voivat suositukset muuttua, STM:n viestintäjohtaja Riikka Nurmi sanoo Twitterissä.
Emme siis kiellä emmekä suosittele emme myöskään ohjeista kansalaisia yleisesti. Tiedotteessa todettu perustelut. https://t.co/ubK1zJuG8B
— Kirsi Varhila (@KirsiVarhila) April 18, 2020
— Maarit Leinonen (@MaaritLeinonen) April 18, 2020
Emme kiellä, emme myöskään suosittele. Viranomaiset seuraavat tilannetta. Mikäli uutta tutkimusnäyttöä tai tietoa tulee, voivat suositukset muuttua.
— Riikka Nurmi (@NurmiRii) April 18, 2020